Siirsin käsityöblogini jokin aika sitten Bloggeriin, ja tykäistyin siihen kovin. Niinpä päätin muuttaa Bloggeriin kokonaan myös tämänkin blogin osalta. Jatkossa siis purkaudun ;) Arkisista aherruksista siellä.

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaankin!

... vaikka samaa ei voi ihan sanoa tästä blogista. Jopa ne muutamat kuvat vuodesta 2009 eteenpäin ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen ilmeisesti palvelinta kohdanneen onnettomuuden seurauksena. No, kuvat ovat minulla kyllä tallessa, ehkä saan ne tänne joskus siirrettyä uudelleen.

Kesä tuli, oli ja meni. Käsityöblogiini kirjoitinkin paljon siitä, mitä tein keväällä. Nimi kyllä kertookin... ;) Huhti-toukokuussa oli työn puolesta kiireistä mutta ihanaa aikaa. Toteutin yhden pitkäaikaisista haaveistani ja ompelin alusta loppuun itse tutu-puvun. Se on siis se klassisen baletin esityksissä käytetty lyhyt tyllistä tehty hame, joka leviää tanssijan lanteilta kuin lautanen. Innostuin niin, että tilasin Jenkeistä vinot pinot hienoja tanssipuvuissa käytettyjen korsettien kaavoja. Olin niin urhea, että poljin pyörällä kamalassa vastatuulessa Naapurikaupungin Eurokankaaseen ostamaan taftia ja tylliä ja sifonkia ja rigilene-nauhaa ja hakasia, että sain tehtyä lisää esiintymispukuja :D Minkäs sitä ihminen luontaiselle maanisuudelleen mahtaa ;)

Nyt on siis arki jälleen edessä. Opettajan kutsumuskuukaudet ovat takanapäin, ja täytyy sanoa, että töiden alkamista en olekaan pitkään aikaan näin paljoa odottanut. Pää pursuaa ideoita ja kropallakin on kamala tarve päästä jo tekemiseen käsiksi. Puhumattakaan siitä, että yhteisen 10 viikon loman jälkeen tiiviisti perheen kanssa - lukuunottamatta miehen kanssa Roomaan tekemäämme 4 päivän matkaa ennen juhannusta ja 3 päivän Lontoon työmatkaa heinäkuun alussa - on aivan i-h-a-n-a-a!! saada jälleen päivisin omaa aikaa silloin, kun lapset ovat koulussa ja eskarissa. Ne tunnit ovatkin sitten arvokkaita! Osa niistä menee luonnollisesti töiden tekoon, kun tämä työ nyt on tätä, että puolet tehdään yksin kotona ja puolet oppilaiden kanssa tanssisalissa, mutta noin joka toinen viikko päivän tunnit ovat vähemmän työpainotteisia, eli saan ommella! Tai lukea! Tai katsoa televisiota! Tehdä mitä haluan - rauhassa!

Lapsista koulun alkaminen ei ole kivaa. Esikoinen on - niin sanoakseni - aivan kypsä. Keskimmäinen on vähän innostuneempi, onneksi. Kuopus olisi halunnut jo tällä viikolla päiväkotiin kavereita moikkaamaan, ja oli tänäänkin hirveän pettynyt, ettei menty. Eskari siis on vanhan päiväkodin yhteydessä, ja moni päiväkotikavereistakin siirtyy samaan eskariin. No, tulee lisää lomia. Syyslomakin on jo 10 viikon kuluttua. Ja siitä joululomaan on "vain" kahdeksan viikkoa. Aika menee niin nopeasti - kuten on huomattu - että ei sitä huomaakaan ;)

Ai, mutta tehtiinhän me kesällä muutakin kuin lomailtiin! Tämä vanha talo sai uuden maalipinnan. Ensin skrapattiin vanha maali pois alakerran vaakalaudoituksesta. Sitten pestiin yläkerran pystylaudoitetut seinät, joissa maali oli vielä hyvässä kunnossa. Ihmekö tuo, kun lauta on siellä uudempaa, vasta 90-luvun alusta, kun alakerran kohdalla lauta on 50-luvun alusta. Sitten maalattiin. Ei me mitään telineitä hankittu, tikkailla keikuttiin, ja hyvin se niinkin sujui :) Enkä usko, että aikaakaan olisi säästetty yhtään. Sää ei maalareita suosinut, joten koko urakka kesti ensimmäisestä skrapanvedosta maalausvälineiden puhdistamiseen vajaan kuukauden verran. Kraah! Siihenhän se kesä sitten menikin :-P Jännä, miten päällimmäisenä mielikuvana tästä kesästä on sää. Nimenomaan selvästi kurjempi sää, jos vertailukohtana ja tavoitteena pitää kahden viime vuoden kesiä. Minäkin tilasin toukokuussa nettikaupoista ihania hellemekkoja. Ehkä kaksi kertaa tarkenin niissä olla. Pöh. Nyt täytyy toivoa intiaanikesää ;) Kelpaisi sitä keskipäivän vapaat tunnit viettää aurinkoisella terassilla istuen ja päivää paistatellen... :)

 Tulihan sitä sitten, vihdoinkin! Siis lunta. Ja kuulemma lisää on vielä luvassa. Alkaa olla se aika vuodesta, kun jalkakäytävät ovat vain kolmanneksen normaalileveydestään. Harmittavasti niitä myös hiekoitetaan, joten pulkalla nuorimmaisen vieminen päiväkotiin ei ole enää mikään yksinkertainen homma. 

Ei minulla ole mitään lunta vastaan. Pakkanenkin on ihan ok, sillä pukeutumiskysymyshän se vain on. Käytössä ovat siis jo olleet paksut neulepaidat, villasukat sekä toppahousut. Sormet pysyvät lämpöisinä, kun normihanskojen päälle vetää huovutetut tumput :)

Tältä meidän pihassa näyttää nyt:

Huolimaton talonmies (siis minä ;) ) jätti puutarhakalusteet terassille syksyllä. Klaffituolit laitoin kyllä kasaan ja tuulikaapin seinustalle, mutta pöytää en ehtinyt purkaa ja viedä kellariin talvisäilytykseen. Niinpä kun katolta tuli lumet alas loppiaisen jälkeen, pöytä jäi kasan alle ja toimii nyt jälkikasvun "pikku-Alppien" huippuna. Olin kesällä ajatellut kolaavani terassin lumesta sitten kun sitä tulee, mutta ajatukseksi se jäi. Katolta alashumahtava lumi vain on niin painavaa, että sitä ei normikolalla kolata. Täytyy siis odotella kevättä ja lumien sulamista itsekseen. Harmi sinänsä. Ja täytyy toivoa, että terassi on suht hyvässä kunnossa säilynyt tuolla lumien alla.

Meidän perheen lokakuun alussa alkanut juhlakausikin osoittaa päättymisen merkkejä. Hätänumeropäivänä syntynyt keskimmäinen juhli kaverisynttäreitään oikeana päivänä, mutta kakkukahvit sukulaisille ja kummeille järjestetään vasta hiihtolomaviikon päätteeksi. Sitten onkin aika hengähtää juhlien järjestämisten suhteen ja keskittyä työasioihin ;)

 Jo työnikin puolesta minun pitäisi päästä "sivistämään" itseäni lähinnä balettiesityksiin katsomaan. Joulukuun alussa kävin katsomassa Kansallisbaletin Don Quijoten ja hurmaannuin näkemästäni. Innostuin varailemaan lippuja eri tapahtumiin sekä vain itselleni että koko perheelle. Niinpä tammikuun toinen päivä suuntasimme kulkumme koko konkkaronkka Helsinkiin Kansallisteatteriin. Ohjelmassa oli Saiturin joulu, tuo klassikkojoulusatu. Tykkäsimme kaikki! (Tunnetta ei vähentänyt yhtään se, että kuopuksen kummisetä oli esiintymässä, ja tietysti hänelle vietiin myös kukkia :) )

Tänään vein kuopuksen (5v.) ja kummityttöni (6v.) katsomaan Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -balettia. Ykköset päällä, ja väliaikatarjoilu jo varattuna, tietysti ;) Vietimme mukavan baletti-iltapäivän yhdessä. Esitys oli loppuunmyyty, ja samanlaisia pikkuneitejä ja -herroja oli katsomossa runsaasti. Niinpä kummityttöni kirkkaalla lapsenäänellä sanotut kysymykset eivät ihan hirveästi - toivottavasti - haitanneet. Yritin olla hymyilemättä, kun 6v kysyi "Koska se baletti alkaa?", kun ensimmäinen kohtaus oli hyvin miiminen. Muita kysymyksiä olivat mm. "Ovatko nuo aikuisia vai lapsia?" (kun juhlakohtauksessa tanssivat ensin lapset ja sitten myöhemmin aikuiset juhlavaatteissaan), "Miksei tuolla hiirikuninkaalla ole seitsemää päätä?" (kun satukirjan hiirikuninkaalla oli), "Kuoliko se oikeasti?" (kun Hiirikuningas sai surmansa ja hävisi näyttämöltä) ja "Miten noi pystyy hyppäämään noin ylös?"

Samalla tuli moneen kertaan opastettua, että esityksen aikana ei ole kohteliasta puhua muuten kuin kuiskaamalla ja vain silloin, jos on todella tärkeää asiaa :) 

Kotimatkalla sain kuulla: "Tää oli tylsä, kun tässä ei puhuttu ollenkaan." Mutta myöhemmin neidit kyllä leikkivät balettia: "Ole sä se tyttö ja mä olen se prinssi ja pyöritän sua näin kun sä olet spagaatissa." :D Jotain siis selvästi oli retkestä jäänyt mieleen....

En kysymyksistä ja kommenteista kuitenkaan lannistunut, vaan taatusti vien tytöt uudelleenkin balettia katsomaan. Ja koko perheelle on tarkoitus varata liput Kansallisen Fedja-setä, kissa ja koira -näytelmään tälle keväälle.

 Tänään esikoisen syntymästä on kulunut 10 vuotta. Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti! Vastahan tuo syntyi, ja nyt on jo noin iso. Itse sen sijaan en tietenkään ole vanhentunut tuosta päivääkään ;)

Meillä on tullut ihan tavaksi juhlia useampaa asiaa samana päivänä. Näin:

Esikoisen syntymäpäivä ja isovanhempieni hääpäivä osuvat samalle päivälle. 10 vuotta sitten oli meidänkin tarkoitus mennä mummolaan juhlimaan heidän 50-vuotishääpäiväänsä, mutta vietimme sen sitten kuitenkin sairaalan synnärillä :) Tänään he juhlivat kotona 60-vuotishääpäiväänsä, mutta me emme valitettavasti pääse paikalle. Onneksi puhelin on keksitty.

Keskimmäinen on syntynyt helmikuussa samana päivänä, kun on setäni syntymäpäivä. Näitä ei juhlita kimpassa, kun setä asuu Keski-Suomessa ja me täällä etelämmässä. 

Nuorimmaiseni sekä siskoni myös jakavat syntymäpäivän lokakuun alussa. Ikäeroa heillä on tasan 30 vuotta :) Näitä juhlia on juhlittu yhtä aikaa aina välillä. Ja kummallakin sankarilla on luonnollisesti oma kakkunsa. Kynttilöiden puhaltamisessa siskoni saa pinnistellä aina vain enemmän :D

Miehen ja siskoni miehen syntymäpäivä on myös samana päivänä lokakuussa. Heillä on kuitenkin vuosi ikäeroa, emmekä näitä merkkipäiviä ole ikinä juhlineet samaan aikaan. Eivät ole juhlivaa sorttia nuo sankarit...

Uutta vuotta vietetään isäni syntymäpäivien merkeissä. On ihan mukava ajatella, että isäni kunniaksi ammutaan räiskyviä raketteja ;)

Ja sitten vielä pisteenä i:iin päällä meidän hääpäivämme ja keskimmäisen kutsumanimen nimipäivä osuvat samaan kohtaan. Liputuspäivä vielä, kelpaa siinä juhlia ;)