Kuinka ollakaan löysin itseni yhtiökokouksen jälkeen taloyhtiön hallituksesta :-O
Ei no, ihan tarkoituksella itseni sinne "tungin", sillä halusin ajaa lapsiperheiden asioita.
Ensimmäinen hallituksen kokous oli eilen, ja maanantaiksi sovittiiin kiinteistökatselmus. Tahtoo sanoa, että kierrämme koko kiinteistön läpi ja katsomme, mitkä paikat vaativat korjaamista/parantamista/siivoamista. Hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä, ja me molemmat olemme samalla asialla :) Nyt ainakin pihaan saadaan pienimmille muutakin kuin kaksi vauvakeinua ja lentomurkkuja täynnä oleva hiekkalaatikko *nih*

Tuossa pihassa ollaan muiden äitien kanssa juteltu paljonkin näistä asioista. Yksi ehdoton olisi ulkolelulaatikko, johon saisi avaimen, mikäli perheessä on leikki-ikäisiä lapsia. Lelut olisivat toki omia, mutta niitä ei tarvitsisi aina roudata kotoa pihalle, vaan olisivat siellä jo ikään kuin valmiina. Toinen pikaisesti toteutettava hanke on uusi hiekkalaatikko. Vanha on vuosimallia -74 ja suht laho. Ja todellakin, viime kesänä sen ympärillä pörräsi verhona lentomuurahaisia ja lisäksi yhden päädyn alle pesän tehneet ampiaiset yltyivät liiankin hyökkääviksi. Ei kiva. Uutta hiekkalaatikkoa siis kaivataan tosi kipeästi.

Koska taloyhtiössä on nyt - ja pihalla työnnettävistä lastenvaunuista sekä naisten vauvamasuista päätellen ;) - ja myöhemminkin jonkin verran näitä "polvenkorkuisia", on tarkoitus lobata pikkuväen leikkivälineiden puolesta. Miniliukumäki olisi aivan ihana (kun tuo nykyinen on näille pienille aivan liian hurja) sekä jonkinnäköinen jousikeinu yhdelle tai useammalle. 

Pihanparannukseen liittyen tulen ajamaan myös kunnon roskiksia ainakin tuohon grillikatokseen. Ja kieltämättä ottaa aivoon ne peltipurkit ulko-ovien pielessä. Talvella ne ovat täynnä lunta ja kesällä - etenkin, jos on sateinen kesä - täynnä vettä. Ja alkuperäinen tarkoitus purkeilla on toimia tupakantumppiroskiksena. Harmi vain, että tupakoijilla ilmeisesti on niin huono sihti, että viskovat tumpit räikeästi ohi purkin. Ja pikkukätöset sitten ne ehtivät maasta poimia heti, kun silmä välttää. Missioni leikkivälineiden hankkimisen lisäksi on saada kunnon tupakkaroskikset (sellaiset sylinterin malliset pikkuroskikset) jokaisen ulko-oven pieleen. Eivät ne niin paljon voi maksaa, ja toimivat ihan varmasti paremmin kuin nuo halvatun pelti- tai lasipurkit. Ja olen jopa sen verran ystävällinen, ettei minulla ole tässä omaa lehmää ojassa. Minä kun en tupakoi.

Taloyhtiössä kohta seitsemän vuotta asuneena minun on ilmeisesti aika kääriä hihat ylös ja ryhtyä hommiin. Kukas se kissan hännän nostaa jollei kissa itse, sano.