Niin, piti olla siellä mökillä, mutta täällä tätä kirjoitan. Ylhäisessä yksinäisyydessä, kotona, aamuyöllä. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin saada tehdä omia juttuja pitkästä aikaa täysin keskeytyksettä :) Tai no, nukkuminenkin olisi aika siistiä, jos tarkemmin ajattelee, mutta en nyt malta mennä nukkumaan - vielä.

Vähän siellä sun täällä on ollut juttua parisuhteen hoitamisesta. Miten etenkin lapsen synnyttyä pitää lähteä miehen kanssa ihan kaksistaan jonnekin hoitamaan sitä parisuhdetta. Esikoisen syntymän jälkeen me ollaan miehen kanssa käyty muistaakseni 7 kertaa elokuvissa ja 2 kertaa huonekaluostoksilla kahdestaan. Täksi kesäksi suunniteltiin kyllä päiväristeilyä Tallinnaan ihan kahdestaan, mutta jostain syystä se jäi. Taidamme olla joko äärettömän laiskoja ja saamattomia tai sitten meidän parisuhteemme hoituu ihan arkipäivän askareiden lomassa. Ai niin, automatkoilla meillä on tapana hoitaa parisuhdetta. Ja ei mitään tuhmia ajatuksia siellä!*katsoo tuimasti* Jos oikein hyvin käy, ajoitamme automatkan lasten uniaikaan. Kun lapset koisaavat takapenkillä, me miehen kanssa juttelemme, hassuttelemme ja naureskelemme etupenkillä - ja matka sujuu erittäin joutuisasti, erinomaisessa seurassa tietenkin ;) Näin kesälomalla noita autoreissuja kertyy, ja parisuhdekin kukoistaa.

Tämän yön olen yksin kotona, huomenna huristelen taas muun perheen luo maalle. Ihana mies ymmärsi, että minä - erakkosielu - kaipasin täyttä rauhaa ja aikaa olla ihan yksin kotona. Niinpä sain kokonaisen vuorokauden. Parisuhteen hoitamista tämäkin: kun äiti on tyytyväinen, koko perhe on tyytyväinen :)

Apua, kello on neljä! Jos haluan huomenna hypätä auton rattiin edes suht virkeänä, on nyt aika mennä ja vallata tuo meidän 240cm sänky kokonaan minulle ;)