En ole luonteeltani shoppailija, mutta joskus on ihan pakko käydä ostamassa vaatteita. Lapsille löytyy tosi helposti kaikkea kivaa - kuten esim. tänään :) - mutta tuntuu, että itselleni en koskaan löydä mitään kivaa. Olenkin siirtynyt kangaskauppojen asiakkaaksi ja ommellut itselleni aika paljon vaatteita. Ainakin saa sopivan kokoisia ja kivannäköisiä vaatteita. Kun vielä olisi aikaa ommella muulloinkin kuin keskellä yötä...

Tänään sitten, kun oli muutakin asiaa keskustaan, päätin käydä katsastamassa vaatetarjontaa. Ruotsalaiset vaatekaupat ovat valloittaneet Suomen markkinoita, joten tietysti suuntasin tieni ensiksi yhteen noista kaupoista. Voi luoja, mitä rättejä! Ei yhtään minun makuuni, ei sitten ollenkaan. Karmeita värejä ja materaalitkin ihan pypystä. Yök!!! Kauaa en tuolla viihtynyt. Mitä turhaa tuhlata aikaa moisiin hirveyksiin *puistatus*. Vastaavan ketjun lastenvaatteet ovat ihan toista maata: värikkäitä, hauskoja, käytännöllisiä, hyvistä materiaaleista. Niitä tarttuikin sitten mukaan sekä esikoiselle että kuopukselle :)

Siirryin toiseen ruotsalaisomistuksessa olevaan vaatekauppaan. Saman ketjun liikkeistä olen aiemminkin löytänyt kivoja vaatteita, enkä tälläkään kertaa joutunut pettymään. Vihdoinkin löysin itselleni kivan fleece-pusakan. Itse asiassa etsin college-pusakkaa, mutta tuo fleece oli iloinen yllätys :) Sorruin myös erittäin mukavantuntuisiin ja hyvännäköisiin - vaikkakin sammalenvihreisiin - housuihin. Ja pienellä etsimisellä bongasin myös kahdet urheilurintsikat. Olen ajatellut hoitaa treenaamisen tänä vuonna siten, että treenipuvun sijasta puenkin urheilurintsikat, teepaidan (tms.) sekä verkkarit. Eipä kiristä eikä purista mistään.

Koko reissu kustansi n. 150e, joista omien vaatteiden osuus oli 100e. Melko kallista, mutta elämä on :) Eipä nyt vähään aikaan sitten tarvitsekaan käydä vaateostoksilla, kun ei ole rahaakaan :D