Lahjonta, kiristys ja uhkailu.

Vaikka kuinka aikoinaan päätin, että noita en tule käyttämään, huomaan kuitenkin niihin sortuvani aina uudestaan. Ja joka kerta ruoskin itseäni henkisesti. Mikä kumma siinä on, että lupaamalla jotain kivaa/hyvää, saa usein vauhtia masiinaan? Tai että uhkaamalla, että mitään kivaa ei tule, jos ei nyt tapahdu niin kuin pyydetään, homma toimii jonkin kerran?

Tosiasiahan on se, että lahjontaan, kiristykseen ja uhkailuun menee loppujen lopuksi huomattavasti enemmän aikaa kuin asioista puhumiseen ja aikuismaiseen käyttäytymiseen. Lisäksi noita käyttämällä tuottaa lähes poikkeuksetta pahan mielen niin itselleen kuin lapsellekin. Ja useinhan noihin sortuu - nimen omaan sortuu - silloin, kun on itse väsynyt ja valmiiksi pahalla tuulella. Sitä kuvittelee, että parilla valitulla sanalla saa homman kuin homman toimimaan. Valitettavan usein ne valitut sanat on väärin valittu. Ja tässä palaan tuohon aikuismaiseen käytökseen.

Jos joku kuvittelee, että minä tekisin pyytämänsä asian sillä, että minua a) lahjottaisiin karkkiaskilla/pillimehulla/keksillä/uimaan menolla/uusilla sormikkailla tai muulla vastaavalla tai b) uhkailtaisiin epämieluisilla seurauksilla (esim. että en saisi jäädä ulos leikkimään/en pääsisi uimaan/en saisi herkkuja karkkipäivänä/viimeinen kyläilykerta), niin ei enempää voisi mennä metsään. Niinpä niin, eivät lapset tyhmiä ole ;)

On ihan totta, että melko usein asioiden on vain sujuttava, oli lapsi siitä mielissään tai ei. On myös totta, että usein noissakin tilanteissa esiinnousevan ongelman voisi ratkaista muullakin tavalla kuin lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Vaikka en ole noita kyennyt täysin välttämään (ja kuka kykeneekään? en ole sellaisesta pyhimysaikuisesta vielä kuullutkaan), onnittelen itseäni siitä, että tajuan käyttäväni niitä ja että tiedostan niiden olevan sieltä ei-niin-hyvästä päästä lastenkasvatuksen perusperiaatteita. Se jo on jotain. Lisäksi lohduttaudun sillä, että kaikki äiditkin ovat (yleensä) vain ihmisiä :)

Pakko lisätä tähän loppuun jotain ihan muuta: Esikoisen kommentti tänään ruokapöydässä, kun tuli puhetta mahan koosta: "Papalla on vauva masussa." :D Selitys: isälläni on aika... hmm... miehekäs vatsa, sellainen tynnyrimäinen ja kiinteä, ei ollenkaan tyyppiä "plösö". Kaikkea ne lapset näkevätkin... ;D