No niin, angiinahan se minulla tietenkin on. Angiina, joka tyypillisesti tulee 5-15 -vuotiaille. No, tämä tuli kolmekymppiselle :) Sain onneksi antibioottikuurin, jonka aloitin heti, joten olon parantumisesta on nyt jotain toiveitakin.

Ikävää tässä on ollut se, että en ole pystynyt oikein mitään syömään. Pakkopaasto siis. Ja pieni nälkä koko ajan, joka on paaston ikävä sivuoire. Harmittaa, kun suklaakin kirvelee nielussa niin paljon, että sen syöminen alkaa muistuttaa rankkaa masokismin muotoa: "itken ja syön"

Koulussa olen käynyt normaalisti, sillä minulla ei ole kuumetta. Pieni lämpöily jäi viikonloppuun. Koska meillä on läsnäolopakko, olen ollut läsnä, mutta lähinnä istuskellut ja katsellut, kun muut treenaavat. Juuri tällä hetkellä ja tässä kunnossa en muuta oikein voisikaan tehdä. Pienikin hengästyminen tuntuu suurena kipuna nielussa. Ääntä tulee, mutta aika "vaimeana". Ja puhuminenkin jo vähän sattuu. No mikäs siinä, ollaan hiljaa :)

Mieheltä tuli tilannetiedoitus. Hän oli toivonut pääsevänsä lähtemään kotiin keskiviikkona, mutta kuulemma taitaa perjantaille kuitenkin mennä. Rassukka paiskii 15 tunnin työpäiviä vain siksi, että pääsisi pian kotiin *sydäin* Onkin odotettu henkilö. Lapset muistavat joka ilta ja aamu kysellä, koska iskä tulee kotiin, ja ne valokuvat, missä mieskin esiintyy, ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Ja minulla on myös kova ikävä. Sen jälkeen, kun mies tuli puolen vuoden opintokeikalta Tukholmasta takaisin Suomeen (seurustelumme melko alkuvaiheessa), emme ole olleetkaan näin pitkää pätkää erossa. Toivottavasti näistä ei tule tapaa. Yksinhuoltajan arki on tosi rankka, enkä toivoisi kokevani tätä montaa kertaa.

Perjantaita odotellessa...