Lapset jaksavat aina yllättää. Ihania ovat :)

Olin sunnuntaina koko päivän reissussa, ja kun tulin illalla kotiin, esikoinen juoksi ovelle vastaan.

E: "Äiti, mä ajoin ilman appareita!"

Ä: "Juksaat! Et kai..."

E: "Kyllä mä ajoin!"

M: "Joo, ajoi se. Otettiin apupyörät pois."

Olin lentää selälleni moisesta tiedosta. Itse sain nähdä, että tuo uusi taito oli totta eilen, kun mentiin illalla pihalle. Esikoisen pyörästä oli otettu apupyörät pois, ja niin vain hän ylpeyttä hehkuen hyppäsi pyörän selkään ja antoi mennä. Jos esikoisesta tuntui hyvältä, niin kyllä tuntui minustakin. En olisi ikinä uskonut, että minun pieni vauvani, nyt jo kohta nelivuotias esikoinen oppisi ajamaan ilman apupyöriä näin aikaisin. En taida sitä vieläkään oikein tajuta... ;)

Kuopuskin osaa yllättää. Pappa on ollut kova sana jo pitkään. Äitini oli lapsia hoitamassa vajaa viikko sitten, kun päiväkoti oli kiinni koulutuspäivän takia. Kuopus oli koko päivän hokenut "pappa", ja äitini oli aina korjannut: "mummi". Taisi alkaa toisto vaikuttaa, sillä eilen, kesken iltaruuan syönnin, kuopus laittoi lusikan lautaselle, katsoi minuun veikeästi ja sanoi: "Pappa. Mummi." Ja iso hymy päälle :) Kyllä mummi nyt ilahtuu, kun kuulee ;)