Niin ne ajat muuttuvat. Aikaisemmin esikoinen oli ihan hulluna Röllin lauluihin. Etenkin "Tässä tulee hirmuinen Rölli" sai aikaan aina mahtavan tanssin :) Nyt Rölli on menneen talven lumia, kiitos minun ja ostamani uuden lastenlaulu-cd:n. Sen eka biisi on "Huomenna mennään Korkeasaareen" ja sitä meillä nykyään kuunnellaan tauotta. Kun laulu loppuu, esikoinen ryntää soittimen luo ja laittaa saman kipaleen soimaan uudelleen. Mielettömät naurut kirvoittavat ne kohdat, joissa lauletaan "laivan moottori puksuttaa" (kun esikoisen mielestä moottorit aina pörisevät, eivät puksuta  - juu, ei olla vielä kertaakaan oltu laivalla lasten kanssa) ja "katsopa karhua lyllertämässä".

Laulun innoittamana teimme lauantaina pikaretken Korkeasaareen. Lautalla ei päästy, sillä lauttaliikenne eläintarhaan jäi talvitauolle syyskuun lopussa. Menimme sitten Mustikkamaan kautta. Ilma oli raikkaan kirpeä ja lämpötila nollassa. Olimme varautuneet hyvin, ja kaikilla oli päällä toppavaatteet pipoista ja villasukista puhumattakaan. Korkeasaaren portista astuimme sisään klo 13 iltapäivällä, joten meillä oli hienot kolme tuntia aikaa kävellä ympäriinsä ja ihmetellä eläimiä.

Ensin kävelimme Karhulinnan luo. Lasten iloksi ulkona löntysteli kaksi kontiota. Niitä oli hauska katsoa. Kuopus istui harteillani ja pulisi koko ajan jotain. Seuraavaksi suuntasimme kulkumme sorkkaeläinten aitauksia kohti. Näimme laamoja, biisoneita ja ... ööh... joitain pienempiä peuran näköisiä eläimiä. Saksanhirviä (joita esikoinen kutsui poroiksi) oli paljon, ja yhdellä uroksella oli aivan upea sarvikruunu. Se tuli vielä ihan aidan viereen niitä esittelemään, ja lapset olivat innoissaan. Toisaalta, puussa hypellyt oravakin sai ilahtuneita kiljaisuja osakseen... ;)

Hyvästä pukeutumisesta huolimatta kylmä alkoi nipistellä poskia ja neniä, ja päätimme käydä katsastamassa vielä isot kissat. Ilvekset olivat menneet sisälle lämmittelemään, mutta tiikeri otti rennosti ja oli ruokalevolla kallion päällä. Vähän se päätään nosti, kun jäimme sitä katsomaan, mutta jatkoi sitten pötköttämistään. Leijona oli omassa häkissään vielä syömäpuuhissa, eikä jaksanut paljon innostua yleisöstä. Söikin vielä selkä meihin päin. Lumileopardilla oli ihan selvästi kylmä, kun se ravasi aitauksessaan puolelta toiselle. Tunsin suurta sympatiaa sitä kohtaan, kun itsekin vaihdoin painoa jalalta toiselle ja koitin saada veren kiertämään.

Varttia vaille neljä olimme jälleen autolla, ja kaikilla oli kiljuva nälkä. Ei kun Kulosaaren Kotipitsaan syömään. Yllättävää kyllä, pitsa maistui molemmille lapsille. Kuopuskin söi yhden siivun perhepitsasta kuin vanha tekijä!

Kun pääsimme autoon ja lähdimme ajamaan kotia kohti, kävi niin kuin siinä laulussakin: "unesta täyttyy pienet silmät ja pää". Ei kestänyt kauaakaan, kun takapenkiltä kuului tasainen kuorsaus :)

Olimme miehen kanssa sitä mieltä, että kyllä nyt vähintään kerran vuodessa pitää käydä Korkeasaaressa :)