En siis todellakaan ole mikään viherpeukalo. Yritystä on, mutta ei sitten sitä taitoa. Kirjahyllyssä on jopa muutama kirjakin viherkasvien hoitamisesta, mutta ilmeisesti laiskanlainen kasveista huolehtiminen ei oikein toimi.

Ennen esikoisen syntymää tilanne oli kasvien kannalta paljon parempi. Ne elivät ja voivat verrattain hyvin. Kotikin muistutti pienoisviidakkoa, kun joka puolella oli vihreää. Joka päivä tunnustelin ruukkujen pinnalta mullan kosteutta, ja jos multa tuntui kovin kuivalta, lurautin ruukkuun pienen tilkan vettä. Kerran viikossa hinasin kaikki kasvit vuorollaan kylppäriin ja suihkuttelin ne viileällä vedellä. Jo piristyivät, jos sitä ennen olivat hieman nuupahtaneita. Kuivat lehdet ja oksat poistin myöskin kerran viikossa, ja joka kevät vaihdoin mullat täysin oppikirjan mukaisesti.

Voisinkin puhua kasveista aikajaksolla ennen ja jälkeen esikoisen syntymän. Se nimittäin oikeasti koitui meidän kodin viherkasvien rajapyykiksi. Esikoisen syntymän jälkeen kohdistin hoivausenergiani luonnollisesti vauvan hoitoon ja hellittelyyn. Kun viherkasvit olivat silminnähden nuupahtaneita, kiersin ne läpi kastelukannun kanssa. Sitten taas unohdin ne noin kolmeksi viikoksi, jolloin oli uuden kastelukierroksen aika. Yksi kerrallaan jouduin siirtämään kasveja ruukusta kompostiin. Kompostointivauhti vain kiihtyi, kun esikoinen pääsi jaloilleen 10kk iässä. Silloin tosin viherkasvin tie kompostiin vei lattian kautta. Kuvaavaa on, että onnistuin tappamaan jopa reunustraakkipuun, joka oikeasti on sisukas kasvi. Tällä kertaa sekin sitten kohtasi "voittajansa", ikävä kyllä.

Uusi viherkasvibuumi valtasi minut viime keväänä. Ostin pari uutta tulokasta erittäin niukaksi kutistuneeseen joukkoon. Nyt meillä on kotona yhteensä seitsemän ruukkukasvia, ja sekin taitaa olla hoitoaikakapasiteetilleni liikaa. Appiukolta saatu vanha mesikasvi - joka aikoinaan oli iso kuin mikä - vetelee viimeisiään. Samoin anopilta istutettuna saatu viherkasvi, jonka nimi juuri pakeni mielestäni. Sen sijaan aikoinaan 22-vuotissynttärilahjaksi ystäviltäni saatu Hienohelma on edelleen hengissä ja voi tilanteeseen nähden suhteellisen hyvin, vaikka onkin useampaan kertaan elämänsä varrella kohdannut vihennespunkkien hyökkäykset. Hienohelman taistelutahto vakuutti minut niin, että ostin sille kaverin :) Ikivanha joulukaktus voi myös hyvin - ja kastelun puutteessa kukkii myös säännöllisesti. Kun vain muistaisi ne pudonneet kukat sitten kerätä lattialta pois kuopuksen ulottuvilta... Uusi on myöskin Kultaköynnös, jonka ostin kahden lajitoverinsa tilalle. Toistaikseksi se elää ja voi hyvin makuuhuoneessa. Seinissä on vanhat naulat köynnöksille edellisten jäljiltä. Tulevaisuus sen osalta näyttää siis hyvältä.

Olen vakavasti harkinnut silkkikasveihin siirtymistä, kun en viitsi kokonaan kotia viherkasveista riisua.