En olekaan tänne tainnut vielä kovasti ruikuttaa miehen työtahdista ja näennäisestä yksinhuoltajuudesta. Jos näin on päässyt käymään, niin teenkin sen nyt *sarkastinen hymy*

On varmaan kaikille tuttu se tutkimustulos, jonka mukaan alle kolmevuotiaiden lasten isät tekevät eniten töitä ja sen lisäksi myös mielettömiä määriä ylitöitä. Tämä pohjalla ei varmaankaan tule yllätyksenä se, että mies kuuluu tähän ryhmään. Välillä tuntuu, että jos hän saisi valita, hän olisi töissä 24/7 (ja onkin joskus). Ei, hän ei ole lääkäri eikä hän ole kansanedustaja (tekevätkö ne edes ympäripyöreitä päiviä, en tiedä), baarimikko, bändäri eikä yksityisyrittäjä. Itse asiassa hän on töissä melko pienessä it-alan firmassa, jolla on suuri (ja vaativa) asiakas, ja ilmeisesti mies on saatu uskomaan, että jos hän tekisi vain 7,5 tuntia töitä vuorokaudessa (niin kuin suurin osa järkevistä ihmisistä), koko firma menisi nurin ja mekin joutuisimme mieron tielle. Ihan oikeasti tuntuu, että ilman miestä koko firma menisi konkurssiin alta aikayksikön. Ja kyse ei todellakaan ole siitä, että hän olisi firman ainoa työntekijä - tai edes osakas. Jotkut voisivat sanoa häntä tunnolliseksi, minä sanon häntä tyhmäksi työnarkomaaniksi - tosin suurella rakkaudella ja hellyydellä. Onhan hän sentään _minun_ rakas tyhmä työnarkomaanini ;)

Oli miten oli, tilanteessa, jossa minä joudun hoitamaan (kouluni lisäksi), lapset ja kodin lähestulkoon yksin, kumppanin tyhmä työnarkomania alkaa suoraan sanottuna veetuttaa. Ei sen väliä, että hän myös (toivottavasti!) ottaa ylityötunnit rahana - vapaatahan hän ei ehdi edes pitää (toisin kuin muut firman työntekijät). Minä kun haluaisin, että meillä olisi joskus arki-iltoinakin molemmat vanhemmat yhtä aikaa kotona, tai että mies olisi joskus kotona sen verran usein ja pitkään, että huomaisi, miten raskasta on pyörittää taloutta siivoamisineen, kokkailemisineen ja pyykinpesuineen käytännössä yksin. Eipä raha siinä paljoa mieltä piristä - ellei sillä sitten palkata meille kodinhoitajaa ja kokkia ;)

Toisaalta, silloin kun mies on paljon poissa, saan minä tehdä kodista juuri sellaisen, kun haluankin. Eikä mies ole aiheuttamassa lisää sotkua jättämällä tavaroitaan "vääriin" paikkoihin tai unohtamalla viedä likapyykit likapyykkikoriin (miten sellaisen edes voi unohtaa, kysyn vain!). Eniten minua harmittaa tilanne lasten kannalta. Mietin, minkälaisen miehen- ja isänmallin mies heille antaa, kun lähes joka ilta esikoinen kysyy, saako hän valvoa siihen asti, kunnes isä tulee kotiin.

Kamalasti en viitsi tästä asiasta miehelle enää keuhkota, sillä eihän ihmistä voi muuksi muuttaa. Toivon vain, että hän huomaisi tilanteen ennen kuin on liian myöhäistä. Lapset kasvavat niin kovin nopeasti. Mitenköhän tilanne muuttuu, kun kuopuskin täyttää kolme, eikä perheessä ole alle kolmevuotiasta? Löysääköhän mies sitten töissä, vai kiristyykö tahti entisestään?

Mies tuli kotiin tunti sitten ja tokaisi, että nyt voisi aloittaa joululoman. Ääneen en viitsinyt hurrata, etten olisi kuulostanut liian ironiselta. Saa nähdä, kuin käy miehen joululoma-aikeiden, ja kauanko hän malttaa pitää näppinsä erossa töistä...