Onpa aika mennyt nopeasti, kun jo huomenna saamme hyvästellä tämän vuoden ja ottaa vastaan uuden. Perheellinen uuden vuoden vietto eroaa suuresti niistä kerroista, joita vietettiin ilman perhettä. On tullut useampaankin kertaan hytistyä pikkukaupungin keskustassa vähissä vaatteissa ja ilman pipoa papaattien räiskymisen keskellä, kun aikoinaan se oli se tapa, jolla uutta vuotta vietettiin. Kun ikää tuli tarpeeksi, siirryttiin porukalla ravintolaan - joka lähes poikkeuksetta oli tupaten täynnä sekä ihmisiä että tupakansavua, eikä siinä tungoksessa päässyt liikkumaan eteen eikä taakse, puhumattakaan vapaasta istumapaikasta. Minusta on harvinaisen selvää, etten kovin noita aikoja kaipaa.

Parina vuonna ennen esikoisen syntymää järjestimme kotibileet uudeksi vuodeksi. Suurin osa hyvistä kavereista mukana juhlimassa, lämmintä ruokaa paljon, booliakin riittävästi, hyvää seuraa ja seurapelejä :) Tämä uudenvuodenviettotapa sopi minulle mainiosti.

Kun esikoinen syntyi, aloimme viettää ns. perheuuttavuotta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olemme korkeintaan mummolassa, ammumme raketit hyvissä ajoin ennen puolta yötä, ja jos emme nukahda yhtä aikaa lasten kanssa viimeistään klo 22, saatamme lasten nukahtamisen jälkeen korkata kuohuviinipullon, istua television ääressä seuraamassa vaihtelevaa ohjelmaa ja jutella paikallaolevien aikuisten kanssa niitä näitä. Kohta alkaa ystäväpiirissäkin porukka olla sen verran lapsirutinoitunutta, että voisi olla mahdollisuus jonkinlaiseen yhteiseen uudenvuoden juhlintaan. Ei toki mitään valvojaisia, vaan sivistyneemmin vaikka uuden vuoden brunssi tai jotain muuta sellaista. Eihän tässä kukaan enää nuorru, ja läpi yön valvominen (ja ryyppääminen) ei enää samalla tavalla houkuttele, kuin joskus teininä.

Mitä sitten haluaisin mukaan vanhasta vuodesta?

Kahden lapsen äitinä oleminen on ollut tosi siistiä. Vaikka en olekaan jäänyt paitsi niistä vaikeistakaan hetkistä, jolloin toivoisi voivansa peruuttaa koko nykyisyyden. On itse asiassa ollut niin siistiä, että kolmen lapsen äitinä oleminen alkaa vaikuttaa entistä houkuttelevammalta idealta ;)

Olen solminut uusia ystävyyssuhteita, joiden toivoisin säilyvän edelleen. Sen lisäksi olen parhaani mukaan myös yrittänyt piristää joitain vanhoja ystävyyssuhteita, ja toivon, että se työ ei uuden vuoden myötä mene hukkaan.

Opiskeludraivi on kaikesta negatiivisesta huolimatta hyvä, ja toivon sen säilyvän. En vähiten siksi, että koulu olisi ohi, kun se toivottu kolmas lapsi putkahtaa maailmaan. Heti uuden vuoden alkajaisiksi pitääkin selvittää kevään opiskelusävelet. Mitä pitää tehdä ja missä tahdissa. Ja mitkä kurssit jäävät pakosta syksylle, vai jäävätkö.

Uudelta vuodelta toivon itselleni mm. hieman pidempää pinnaa. Tämä toivomus liittyy läheisesti siihen, että osaisin jakaa ajankäyttöni siten, että en joutuisi tekemään hommia niska limassa deadlinen häämöttäessä uhkaavana. Toivoisin myös, että osaisin arvostaa joka hetkeä siinä itsessään, enkä vasta jälkeenpäin katsottuna. Huomaan olleeni harvinaisen pahantuulinen tämän vuoden aikana, ja luonnollisesti toivon, että osaan jättää pahantuulisuuteni taakseni. Tähän tietty liittyy sekä tuo oman ajan käyttö sekä (mielestäni valtavan suuri) vastuunotto perheessä.

Mitään uudenvuodenlupauksia en tee! Eihän minulla ole edes paheita, joista pitäisi päästä eroon ;)

P.S. Mies innostui, ja päätti saman tien remontoida lastenhuoneen kunnolla. Nyt lastenhuone on tyhjä (ja kaikki tavarat sieltä hajasijoitettu ympäri muuta asuntoa, mm. sohva on keittiössä. No, se hyvä puoli siinä on, että enää ei keittiössä kaiu :) ), vanhat, päällemaalatut tapetit revitty irti seinistä (ja vanhat muovilistat myös) ja kolot ja reiät paikattu kitilllä. Huomenna kuulemma hiotaan ennen kuin lähdemme mummolaan uudenvuodenviettoon. Jippii! Siis sille, että on toivoa, että tämän "pilottiprojektin" myötä saisimme pikku hiljaa vähän ehostettua tätä asuntoa muutenkin. Johan tätä olen viimeiset kolme vuotta toivonutkin... :)