Raskaus se vain etenee, mutta etova olo ei mihinkään häivy. Menisi jo, ihan tarpeeksi kauan sitä on jo kestänyt.

Viikko sitten kävin ultrassa. Täytyy myöntää, että helpotuksekseni ultran tehnyt kätilö näki vain yhden alivuokralaisen. Vilkas yksilö siitä huolimatta. Tänään oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Olin miettinyt, josko kieltäytyisin sisätutkimuksesta (sen voi tehdä), mutta lääkäri oli niin kiva, etten sitten hennonut. On sekin syy... Joka tapauksessa, luotan tuntevani kroppani sen verran hyvin, että tässä vaiheessa raskautta sisätutkimus ei koskaan ole tuntunut tarpeelliselta. No, se tehtiin nyt sitten kuitenkin.

Lapsille kerrottiin ultran jälkeen, että äidin masussa on vauva. Esikoisen kommentti oli: "Häh, eihän äidillä ole yhtään iso maha!!" Kuopus vain naureskeli: "vauva, vauva". Eh, ei tainnut sanoma kuitenkaan mennä perille. No, tänään kun kuopus tuli pyytämään ammaa, hän samalla paineli pallean tienootani hokien vauvaa.

Mies suunnittelee kovaa vauhtia isomman auton hankkimista. Minä olen itsekseni kuolannut tila-autojen perään, mies haikailee LandCruiseria. Oli uusi auto mikä tahansa muu kuin perinteinen farmari, se ei kuitenkaan mahdu meidän autotalliin, joten auton hankkimista on turha siltä kantilta miettiä. (Joo, autotallissa on tosi matalalla katto.) Seitsemälle hengelle rekisteröity auto olisi miehenkin mielestä ihan kiva. Hän perustelee sitä sillä, että kun lapset kasvavat ja lähdetään esim. maalle, he kuitenkin haluavat kavereita mukaan. Ja kun on iso auto, sinne mahtuu myös ne kaverit. Perustelu se on sekin ;)