Ostin Hulluilta Päiviltä Palmusunnuntaita varten herkkuja. Taloyhtiössä on sen verran paljon lapsia, että ajattelin ovikellon soivan muutamaan kertaan. Lähdettiin sitten koko perhe uimaan yhden aikaan, eikä sitä ennen yksikään noita, jänis tai muukaan peikko ollut käynyt oven takana. Kotiin tultiin viideltä, ja tähän asti ollaan saatu olla rauhassa. Jäivät herkut jakamatta. No, en sure. Sitä enemmän on minulle nameja itse pääsiäisen pyhinä :)

Meillä eivät lapset vielä osaa haluta virpomaan. Esikoinen oli kyllä päiväkodissa oksan itselleen askarrellut, mutta siihen jäi Palmusunnuntain virpomisperinne tänäkin vuonna.

Pääsiäinen on jännää aikaa. On Tuhkakeskiviikkoa, Kiirastorstaita ja Pitkää perjantaita. Vanhan suomalaisen kansanperinteen mukaan niistä lapsista, joita imetetään kolmena Pitkänä perjantaina peräkkäin, tulee velhoja. Esikoinen sai tuon arvonimen vuosi sitten, ja tänä vuonna onkin kuopuksen vuoro. Kaksi velhoa täysin jästivanhemmista, aika huimaa ;)

Ja loppuun aika masentavakin uutinen: perjantaina koulun pukukaapillani käydessäni huomasin, että sinne oli murtauduttu. Se siitä yksityisyydestä. Mitään ei ollut viety - enpä minäkään olisi ottanut niitä hikisiä treenivaatteita - mutta ovi, tai paremminkin oven karmi on sen verran mutkalla, että ovea on turha enää yrittää saada lukkoon. Toisaalta, ensi viikon jälkeen en koko pukukaappia enää tarvitsekaan, kun ei ole enää läsnäoloa vaativia kursseja. Aplodit sillekin!