En minä valita, mutta vähän ottaa tämä helleaalto päähän. Ei suinkaan kuumuuden takia (vaikka sisällä onkin noin 5 astetta kuumempaa kuin ulkona), vaan siksi, että minulla ei ole mitään päällepantavaa. No, näin kotioloissa ja sisällä se ei haittaa, mutta ulkonakin olisi käytävä aina välillä. Enpä ole kertaakaan aikaisemmin ollut näin raskaana tähän aikaan vuodesta, joten kesäisiä äitiysvaatteita en ole kaivannut. Nyt kaipaan.

En todellakaan ole valmis maksamaan hunajaa yhdestä kesäisestä vaatekappaleesta, joka on raskauden ajalle suunniteltu. Sen sijaan käytin torstaina suunnilleen saman määrän rahaa kangaskaupassa. Sanon suoraan, että Petikon Eurokangas on ihana paikka! Olin kuin lapsi karkkikaupassa :) Rahaa meni vajaat kahdeksan kymppiä, ja nyt jo olen kahta äitiysmekkoa/hametta rikkaampi. Okei, hellemekoksi aikomani vaatekappale on kovin yöpaidan oloinen (punavalkoinen pallotrikoo), joten se päällä en todennäköisesti suuntaa mökkipihaa kauemmaksi, mutta toinen tekeleeni, vaaleansininen puolihame, on jo oikein edustava. Pallotrikoomekon tekemiseen meni noin 3 tuntia, ja saman verran tuon puolihameen tekemiseen. Ja kivaa oli :) Kummitytölle ostin myös mekkokankaan, ja soma n. 86-senttinen kesämekko vartoo silitystä ja paketointia - tänään on kummilikan 1v-synttärit.

Muistin oikein: ompelemiseen tulee himo. Nyt en muuta tekisi kuin ompelisi. Kaivoin kangaspinojani, ja sieltä löytyi pari oikein kivaa kesäkangasta. Toista on niin vähän, että siitä täytyy tehdä toiselle lapselle kesäpaita, mutta toisesta saan tehtyä oikein kauniin mekon heinäkuussa tanssittaviin serkun häihin. Kangas on jo leikattuna ja odottaa ompelemista. Käyn sen kimppuun heti, kun saan tänä iltana lapset nukkumaan :) Mahtavat naapurit ihmetellä ompelukoneen ruksutusta yömyöhään...

Täytyy ilmeisesti huomenna kurvata jälleen Eurokankaaseen. Olen tässä ommellessani keksinyt, mitä kaikkea vielä haluaisin ommella. Kangas vain tuppaa loppumaan, eikä noista tilkuista mitään mammavaatteita väsätä. Oi, olisipa jo maanantai ;)