Kaisan kirjoituksen innoittamana aloin miettiä, miten perhettä johdetaan. Ja kuka sitä johtaa. Nimittäin silloin, kun perhe koostuu kahdesta tai useammasta aikuisesta, tuo johtaminen sujuu usein yhteistuumin: asioista keskustellaan, ja päätetään tehdä sitten niin, että kaikki tuntuvat voittavan. Mitä enemmän perheessä on "polvenkorkuisia"* tai sitä vähän vanhempia, sitä vaikeampaa - tai ei vaikeampaa vaan aikaa vievempää ja työläämpää, eli toisaalta aikuisen mielestä kait sitten vaikeampaa - asioista on keskustellen päätyä kaikkia miellyttävään päätökseen.

Monesti meillä ainakin myös mies heittäytyy tuollaiseksi polvenkorkuiseksi, kun tulee joistain koko perhettä koskevista pienistä päätöksistä kyse. Esimerkiksi: missä vietetään juhannus, tai mitä tehdään kesälomalla, tai kuka lähtee lasten kanssa viikonloppuna pihalle ennen kuin nämä riehunnallaan pistävät koko paikan sileäksi, tai kuka tekee ruuan. Onhan näitä. Silloin kehiin astuu Äiti. Tuo kaikkivoipa, kaiken tietävä ja osaava, aivan verraton yli-ihminen, joka ratkaisee asian kuin asian. Äiti kertoo, missä vietetään juhannus. Äiti laatii kesälomasuunnitelmat ja huolehtii niiden toteuttamisesta. Äiti joko määrää miehen lasten kanssa pihalle tai lähtee itse (usein kiukusta puhisten, kun ei mies itse tajua lähteä). Äiti tekee ruuan, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla nälkään. Kyllä äiti osaa ja tietää. Jaksamisesta ei kukaan sitten olekaan kysynyt...

On muuten aika rasittavaa olla koko ajan pomona. Olisi joskus ihanaa, että Joku Muu hoitaisi kaikki tuollaiset rutiinit ja suunnittelut, ja äitikin saisi vain olla ja kulkea mukana. Toisaalta, tuntuu, että tässä perheessä mitään ei tapahdu, ellei äiti ota ohjia käsiinsä ja luotsaa koko helahoitoa läpi arjen ristiaallokon. Kuka siis sanoikaan, ettei kotiäitiys ole oikeaa työtä? Hitsi vie, kun tuntuu, että kotiäidin (tai äidin yleensä) pesti on verrattavissa Nokian pääjohtajan virkaan vastuineen kaikkineen. Kannattaa opetella delegoimaan ;)

P.S. Kävin juuri virkistäytymässä. Rahaa paloi 120e. Tosin ei tuhkana tuuleen, vaan käytetty raha palautuu takaisin erittäin käyttökelpoisina hyödykkeinä. Aivan oikein, piipahdin Eurokankaassa :)

* Polvenkorkuisilla en tarkoita vauvoja, sillä niiden kanssa hommien tekeminen ja yleensäkin oleminen on kuin ei olisikaan. Tarkoitan taaperoita ja leikki-ikäisiä, minä itte -kautta eläviä ja niitä, joilla on päiviä, jolloin mikään ei ole hyvin.