Ensimmäinen kesälomapäivä alkaa lähetä loppuaan. Hieman paremmissa tunnelmissa kuin samassa tilanteessa viime vuonna :)

Aamulla ompelin itselleni pikapikaa uuden uimapuvun, ja sitä sitten pääsin käyttämään, kun kävimme koko perhe yhdessä uimassa.

Lapset heräsivät puoli kahdeksalta. Mikä ihme siinä on, että arkiaamuina eivät herää millään, mutta heti, kun saisi nukkua vähän pidempään, pitää herätä kukonlaulun aikaan?? Heräsivät kuitenkin, ja niin minäkin keittämään puuroa. Ennen kuin olin itse saanut puuron syötyä, nämä kaksi sankaria olivat jo vaatteet päällä (!) ja valmiina lähtemään ulos. Annoin mennä. Ensimmäiset lapset pihalla aamulla klo 9. Taitaa historian kirjat olla ihan sekaisin.

Ihanaa toisaalta, kun ei pahemmin tarvitse kelloa katsella. Mihinkään ei ole kiire, ja kun aamullakaan ei tarvitse nousta johonkin tiettyyn kellonaikaan (paitsi maanantaina, kun pitää olla autossa nokka kohti Turkua klo 6), voi ulkonakin olla illalla vähän pidempään. Mahtavaa. Näihin tunnelmiin :)