Reilut puoli vuotta tätä on pyöritelty, ja nyt ryhdyttiin tuumasta toimeen: me remontoimme!

Melkoista suunnittelua remontointi vaatii, kun aiomme asua täällä remontin keskellä. Tosin tarkoituksena on "vain" laittaa pinnat kuntoon: tasoitetapettia muutamaan seinään ja sitten maalaus (seinät ja katto). Kuulostaa mahdottoman helpolta, mutta kun esivaiheita on monta, itse remontti ei kuitenkaan suju käden käänteessä. Ensinnäkin pitää tavarat siirtää jonnekin. Päätimme tänä viikonloppuna tehdä keittiön ja makkarin, joten sänky kannettiin lastenhuoneeseen (jonka minä ensin siivosin - pyhistä periaatteistani huolimatta) ja ruokapöytä partsille. Varsinainen keittiöremontti, jossa kiinteät kalusteet uusitaan, on vuorossa joskus tulevaisuudessa, kunhan ensin päätämme, minkälaisen keittiön haluamme.

Niin, kun huoneet on tyhjennetty, on seuraavana vuorossa vanhan muovi/lasikuitutapetin poisrepiminen. Kivaa hommaa, johon lapsetkin ihan varmasti innolla osallistuvat, kunhan ensin päiväkodista kotiutuvat :) Keittiöstä maalataan kaksi seinää (tai paremmin 1,5, kun se toinen on puolikorkea), ja sen puolikkaan seinän vanhan tapetin revin juuri pois. Tapettien poistamisen jälkeen on vuorossa paikkaus: reiät ja raot umpeen. Sen mies tekee tänään ensimmäisen kerran ja ilmeisesti yöllä tai huomenna aamulla toisen kerran. Sitten hiotaan. Sen jälkeen liimataan tasoitetapetti. Sen pitää antaa kuivua vajaan vuorokauden, jonka jälkeen, laskujeni mukaan sunnuntaina, päästään heiluttelemaan maalisutia. Appiukko on tulossa sunnuntaina auttamaan, joten minä voin hengata lasten kanssa vaikka pihalla ja pitää ne kaukana maalipöniköistä :)

Viikon kuluttua otetaan käsittelyyn olohuone ja eteinen. Lapset menevät vanhempieni luo, joten kaiken tämän tavaramäärän kärrääminen olohuoneesta muihin huoneisiin on verrattain helppoa. Sängynkin päälle voidaan roinaa latoa, sillä tarkoitus on meidänkin ajaa mummolaan yöksi.

Ajatella, kaksi viikonloppua ja sitten se homma, josta olen miehelle puhunut viimeiset viisi vuotta, on valmis! En olisi kyllä ikinä uskonut! Seuraava projekti onkin sitten tuo keittiö. Siitä olen puhunut viimeiset seitsemän vuotta ja toivon kovasti, että se saadaan aikaiseksi tämän vuoden aikana - ainakin alulle (eli suunnitelma). Toivossa on hyvä elää...

Kun mies tulee lasten kanssa kohta kotiin, syödään pitsat ja sitten hän kurvaa K-rautaan ja minä ja lapset alamme repiä seinistä tapettia :) Laatuaikaa lasten kanssa ;)