Kyse ei ole supisteluista, vaikka yhdet synnytyskivut ovat tässä juuri päättyneet: opinnäyte on vihdoinkin valmis. Tehty. Kirjoitettu. Ja kaiken lisäksi viety vastaavalle suunnittelijalle neljänä kappaleena tiivistelmineen toimitettavaksi tarkastajille. En suuresti edes epäile sitä, etteikö se menisi läpi. Opetus- ja tutkimusneuvoston kokous on syyskuun puolivälissä. Kokouksessa tuo tekeleeni sitten hyväksytään tarkastajien lausunnon pohjalta. Todistuksen saan viikon kuluttua kokouksesta. Ainoa, mikä minun tulee enää hoitaa, on kypsyysnäytteen antaminen ennen tuota OTN:n kokousta. Jännitys tiivistyy: kumpi tulee ennemmin, todistus vai vauva? ;)

Näin siis pääsin äitiyslomalle. Nyt onkin aikaa sitten tapettavana. Vaikka onhan niitä hommiakin, mm. neulominen ja ne valokuvat, jotka ovat tosin jo nelisen vuotta odottaneet pääsyään kansioon. Jos ei myöhään niin ei milloinkaan :)

Mies ehti jo ehdottaa pientä juhlimista opinnäytteen valmistumisen kunniaksi. Täytyy miettiä, miten haluaisin juhlia. Virallisia maisterisjuhlia en kuitenkaan pidä ennen kuin todistus on tiukasti kourassani. Tekisi mieleni mennä syömään johonkin hyvään ravintolaan ja sen jälkeen vaikka stand up -paikkaan nauttimaan showsta. Vielä onnistuisi, kun olen yhtenä kappaleena.

Ei muuta kuin sohvalle makaamaan ja kattoon sylkemään :)