Aivan käsittämätöntä, kun on koko ajan ihan kamala kiire. Tuntuu, että vuorokaudessa tunnit eivät millään riitä, kun hommaa on niin paljon. Ja kaikki pitäisi saada tehtyä ennen vauvan syntymää.

Osansa kiireen tunteeseen taitaa tuoda tuo näkemäni uni. Kummatkin aikaisemmat synnytykset kun ovat tapahtuneet lasketun ajan jälkeen, niin nyt unen jälkeen epäilyttää, että tämä nykyinen vuokralainen putkahtaakin maailmaan ennen laskettua aikaa - siis ennen kuin olen valmis.

Tämän hetken prioriteettilistalla ylimpänä ovat vaatekaapin siivous, että sinne mahtuvat vauvanvaatteet; vauvanvaatteiden järjestäminen ja tietysti vielä sen sairaalakassin pakkaaminen. No, sillä ei nyt ole varsinainen kiire, sillä edellisellä kerralla pakkasin kassin vasta, kun olimme lähdössä sairaalaan. Mutta nuo vauvanvaatteet kyllä pitäisi katsoa sekä järjestää kaappiin. Ehtisikö sitä huomenna vai jaksaako jo tänä iltana, kun lapset ovat menneet nukkumaan?

P.S. Sänky pysyi kuivana jälleen. Kuopus tosin kävi yön aikana kolme kertaa pissalla, mutta parempi pissa potassa kuin sängyssä :)