Esikoisella ja keskimmäisellä oli tänään historiallinen päivä: he kävivät miehen kanssa elokuvissa elämänsä ensimmäistä kertaa. Raina oli uutuusanimaatio "Autot". Leffan traileria esikoinen oli eilen miehen läppäriltä katsonut niin monta kertaa, että viimeisellä kerralla osasi jo vuorosanat ulkoa :)

Minä olin vauvan kanssa ostoksilla sen aikaa, kun muu perhe oli leffassa. Leffan jälkeen treffattiin hampurilaispaikassa, ja sain kuulla raportin siitä, miten elokuvatuokio olikaan sujunut. Ensinnäkin namia oli syöty. No, sehän on selvä, kun kerran elokuvissa käytiin. Toisekseen, kun namia oli syöty, oli keskimmäinen ensimmäisen puolen tunnin jälkeen halunnut lähteä pesemään käsiä. Sokeri tekee kädet tahmeiksi, nääs. Kun käsienpesu ei ollut mahdollista, istui keskimmäinen loppuajan kädet ilmassa. Kolmanneksi noin tunnin elokuvaa katsottuaan esikoinen oli ilmoittanut miehelle nähneensä jo tarpeeksi. Ikään kuin elokuvan voisi sammuttaa samoin kuin kotona dvd-lastenohjelman. Eipä sekään onnistunut. Mies oli tiukkana: kun kerran ollaan maksettu, istutaan ja katsotaan koko elokuva.

Kun sitten leffan jälkeen nähtiin, olivat lapset ihan hyväntuulisia. Tosin oli ollut myös niin, että elokuvateatterin aulassa olleet autopelikoneet olivat kiinnostaneet jälkikasvua suuresti, jopa enemmän kuin itse elokuva.

Voi olla, että emme ota ihan vielä tavaksi käydä elokuvissa lasten kanssa.