Juhlaurakka on lähes puolivälissä. Tai no, miten määritellään puoliväli tässä tapauksessa? Anyway, vauvan ensimmäinen juhla on nyt vietetty. Hääräämisen puolelle meni meikäläisellä, mutta niinhän se aina tällaisissa tilaisuuksissa. Onneksi oli äiti ja sisko auttamassa, niin hommat sujuivat hieman joutuisammin. Siis kun juhlan piti alkaa klo 13 ja vielä varttia vaille oli täytekakku koristelematta, minä ilman meikkiä ja juhlavaatteita, kastepöytä laittamatta ja imuri esillä eteisessä.

Koska mies ei kuulu kirkkoon eikä juurikaan halua kirkossa käydä, olemme päätyneet siihen, että lapset kastetaan kotona. Kuinka ollakaan vauvan kasteen suoritti sama pappi, joka esikoisenkin otti seurakunnan jäseneksi. Hän kun sattui molemmilla kerroilla olemaan päivystäjänä.

Vaikka päivä olikin touhuja täynnä ja melkoisen rankkakin, itse juhlat menivät todella hyvin. Vauva oli hereillä ja tyytyväinen kastetoimituksen ajan, ja lähinnä katseli ympärilleen. Vieraita tällä kertaa oli noin parikymmentä, ja nyt ruokaakaan ei jäänyt niin paljon yli kuin kolme viikkoa sitten.

Nyt voinkin sitten alkaa miettiä esikoisen viisivuotissynttäreitä. Niitä juhlitaan kahden viikon kuluttua. Onneksi silloin riittää, että hommaan tarjottavat. Itseäni minun ei onneksi tarvitse koristella millään tavalla.