Vauvanhoitoa ja vauvan kanssa olemista olen tässä jonkin aikaa pohtinut. Kun on niitä vauvanhoito-oppaita ja vauvakirjoja, ja sitten on niitä vauvoja, jotka eivät ole kyseisiä kirjoja lukeneet. Opetukset ja oppilaat eivät siis aina käy yksiin...

Sekä esikoinen että keskimmäinen olivat molemmat kantoliinalapsia. Esikoinen enenevässä määrin sitten, kun olin tajunnut, ettei ole mitään järkeä lykkiä tyhjiä vaunuja pitkin maita ja mantuja, kun vauva viihtyy kantoliinassa ja tekee selväksi, että sinne hän myös haluaa. Kun olin ennen esikoisen syntymää kuullut ja lukenut niistä vauvoista, jotka vain nukkuvat ja syövät, olivat ensimmäiset 6-12 viikkoa esikoisen syntymän jälkeen melkoista shokkihoitoa: vauvani ei käyttäytynyt ollenkaan siten kuin kirjoissa kerrottiin! Tai no, kyllä hän nukkui, mutta pääasiassa minussa kiinni. Jos yritin laittaa häntä nukkumaan vaunuihin/pinnikseen/jonnekin muualle, hän heräsi noin viiden minuutin kuluttua kiukkuisena kuin ampiainen. Onneksi oli kantoliina! Keskimmäisen kanssa en edes yrittänyt vaunuja/pinnistä, vaan hän sai olla ja nukkua kantoliinassa. Kantaminen tosin väheni dramaattisesti heti sen jälkeen, kun hän oppi kävelemään kahdeksankuisena. Eikä siinä vaiheessa tarvinnut enää toista nukuttaakaan liinaan :)

Tämä kuopus on jälleen täysin liinavauva. Päiväunet vetelee sujuvasti kyydissä, yöunille myös nukahtaa liinaan. Vaikka tämän tiesin (siis 9kk mahassa, toiset 9kk sylissä), niin melkoista shokkihoitoa tämä on silti. Onneksi en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Liinailu on asennekysymys. Jos henkisesti hyväksyy sen, että liina on päällä suurimman osan vuorokaudesta, että vauva on liinassa suurimman osan vuorokaudesta, että vauva liinassa voi käydä vessassa/tehdä ruokaa/neuloa/surffata netissä/askarrella joulukortteja, niin kaikki menee hienosti. Kyllä se kantaminen jossain vaiheessa loppuu :)

Muutamat tuttavat ovat kummastelleet sitä, ettei vauva viihdy oikein missään muualla kuin liinassa. Minulle eivät ole ääneen sanoneet näitä kantamiseen (ja miksei muuhunkin vaistovanhemmuuteen liittyviin juttuihin) niitä klassisia: opetan vauvan liian hyvälle (onko se edes mahdollista kohtuolon jälkeen?), se ei ikinä opi itsenäiseksi (en usko, kahden aikaisemman liinavauvan kokemuksella), hajoitan selkäni jatkuvalla kantamisella (höpö höpö, saavatpa vatsalihakset hyvää treeniä, sillä niillä minä itseni ryhdissä pidän, en selkälihaksilla), syliä ei riitä kahdelle muulle lapselle (puppua tämäkin, kyllä riittää, kun panen riittämään - ja jäähän tässä kädet vapaiksi), vauva ei ikinä opi itse liikkumaan, kun sitä aina vain kannetaan (hah, ovat nuo aikaisemmatkin oppineet liikkumaan - ja vielä keskimääräistä aikaisemmin).

Myönnän kuitenkin, että ne hetket, kun saa olla ilman vauvaa iholla, ovat luksusta :) Viikon kohokohta tuntuukin usein olevan se, kun pääsen kauppaan/roskikselle/pyykkitupaan ilman vauvaa. Toisaalta, onhan se mukavaa olla tarvittu ;)