Miksi aina, kun kuvittelee, että hommat hoituvat liukkaasti, ne menevätkin päin pyppyä? Mikä kumma siinä on, että kun tulee se hyvänolon tunne, että elämä rullaa ja hymyilee, niin ähäkutti, matto vedetään jalkojen alta ja joku nauraa räkäisesti päälle?

Ensinnäkään missään apteekissa ei ole enää Infanrix-rokotetta. Eikä sitä saa tukustakaan, kun on menossa joku hiivatin tehdasvaihto. Vaihtoehdot alkavat käydä vähiin, jos edelleen mielin välttää elohopean tuikkaamista lasteni elimistöön.

Toisekseen, vauva on päivisin suht hyvinvoiva. Kuumetta ei ole nimeksikään, vaikka räkä vielä valuukin. Mutta mikä ihme laittaa vauvan parkumaan öisin niin, ettei rintakaan auta?? Olen niin tottunut viettämään yöni vaakatasossa (vaikka yksi osa minusta olisikin toisen ihmisen suussa), että itsensä ylöskampeaminen ja vauvan kanniskelu ympäriinsä pimeää asuntoa ei oikein luonnistu.

Kolmanneksi, kun olisi mahdollisuus saada omaa aikaa, sitä ei vain käytä hyväkseen. Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Tiedän, pään hakkaaminen seinään ei auta sekään. Kokeiltu on.

Neljänneksi: olen tietokoneiden lumossa. No, se ei ole mikään uutinen sinänsä :) Olen opetellut pienimuotoista koodausta, ja html sekä php sujuvat hienosti. Nyt, kun haluaisin alkaa harrastaa DTP:tä (Desktop Publishing), ja menin ostamaan sitä varten mukavan softankin (eikä ollut edes kallis verrattuna moniin muihin - vai siinäkö on se syy?), niin sekin mättää.

Ai niin, suklaakin on loppu. Paska.