Esikoisen kitarisaleikkaus meni hienosti. Lähtivät miehen kanssa korva- ja kurkkupoliklinikalle aamulla kahdeksan jälkeen. Kun kävin ovensuusta huikkaamassa heiheit (ennen kuin menin jatkamaan uniani keskimmäisen ja vauvan väliin), esikoinen valitti kovaa nälkää. Ohjeeksi oli annettu olla ruokkimatta ja juottamatta toista klo 04:n jälkeen. Nälälle ei siis voinut tehdä mitään.

Kun sitten tulivat kotiin, kello oli jo neljä iltapäivällä. Olivat ottaneet ihan rauhallisesti leikkauksen jälkeen: esikoinen oli juonut pillimehua, syönyt mehujäitä, katsonut videoita ja ottanut pienet tirsat. Särkylääkettä oli saanut ennen polilta kotiutumista niin, että oli ihan hyväntuulinen ja pirteä. Olivat myös kotimatkalla käyneet kaupan kautta: ostoskassi oli täynnä pillimehuja, viiliä ja jätskiä :)

Keskimmäinen oli ollut koko päivän ihan orpo piru, kun esikoinen oli ollut poissa kotoa. Riemu olikin suuri, kun ikkunasta nähtiin miehen ja esikoisen kävelevän pihalle :) Ilo muuttui itkuksi kauppakassin purkamisen jälkeen, kun mikään herkuista ei ollutkaan keskimmäiselle. Esikoinen solidaarisena sitten kuitenkin lahjoitti keskimmäiselle yhden pillimehun ja kaksi jätskiä, ja sillä saatiin parkuminen vihdoin loppumaan.

Ihan täysin tuo kyseinen toimenpide ei ongelmia lopettane. Epäilty liimakorva ei ollutkaan liimakorva, vaan jotain muuta. Seurauksena korvaröntgen ja kuulotutkimus reilun kuukauden kuluttua. Tuon käynnin jälkeen saamme kuulla ihan spesialistia. Hyvä niin.