Mikäli säätiedotuksiin on uskominen, talvi on vihdoinkin tulossa tänne etelään. Jipii jipii jipii! Ei enää kurahousuja, ei enää rapaisia rukkasia, ei enää pimeitä iltoja pihalla. Miten sitä osaakaan iloita asiasta, joka joskus teininä ei tuntunut niin kivalta. Etenkin, kun lukioaikoina luokat olivat aina ihan jäässä ja ikkunoista kävi kylmä viima. (Ja nyt, kun muisteloihin päästiin ;), muistan, miten tappelimme siirrettävästä sähköpatterista, jonka "puolien" väliin sai varpaat tungettua lämpimään. Yleensä se oli minulla, koska istuin vetoisen ikkunan vieressä :) )

Ibuprofeeni on muuten tosi kiva aine: se pitää kuumeen alhaalla ja pääkivun loitolla. Mikä lie tauti minullakin, kun nuhaa ei nimeksikään. Vain outo, häilyvä kuume, palan tunne kurkussa, takaraivossa jyskyttävä päänsärky ja kipeät lihakset. Kuin tilauksesta vauvakin on oudon kräntty. Kitisee asennossa kuin asennossa (lukuunottamatta hoitopöydällä makoilua ilman vaippaa, kun suihkuverhoissa on kivoja kuvia katseltavana ja varpaista voi pitää kiinni, mutta ei häntä voi pitää hoitopöydällä makoilemassa koko aikaa), eikä juuri nyt ole tarpeeksi voimia kantaa tyyppiä koko aikaa liinassa - kun siinäkin ollessa hän kitisee, jos olen hetkenkin paikoillani.

Onneksi kohta alkaa viikonloppu ja mieskin on silloin kotona. Tosin huomiselle olisi skedjuloitu yhden kaverinsa 30-synttärit...