Jos jollekin juhlapäivälle pitäisi (tai saisi) antaa turhake-palkinnon, minun valintani kohdistuisi juuri tähän päivään. Vappuun. Vappu on täysin turha juhla, ainoastaan yksi syy (jälleen) juoda itsensä räkäkänniin ja hillua kaduilla. Eikä Vappuna ole ikinä niin lämmin, että missään ulkona ihan oikeasti viihtyisi. Joka paikka sotketaan ja joka paikassa örvelletään. Ihan vain siksi, kun on Vappu.

Meillä ei ole juurikaan mitään vappuperinteitä. Mitä nyt munkit leivoin jälleen tänään (kuten viitenä aikaisempanakin Vappuna). Lapsille käytiin jo torstaina ostamassa Prismasta vappupallot. En vieläkään kaivanut esiin kolme vuotta sitten Vappua varten ostamiani serpentiinejä (koska lapset ne kuitenkin ensin repisivät tuhannen silpuksi, ja minulle jäisi jälkihuolto). Puhallettavia ilmapalloja on vielä paketillinen, ja ne hönkäillään täyteen huomenna, mikäli lapset kunnostautuvat sen verran, että saavat lastenhuoneen lattian tavararöykkiöiden alta näkyviin. Emme käyneet katsomassa Mantan lakitusta (eikä edes kiinnosta, kun siellä on ihan liikaa jengiä), emmekä huomenna suuntaa kulkuamme Ullanlinnanmäelle piknikille (kun ei sinne mahdu, eikä siellä voi ihan oikeasti syödä, kun kalliot ovat epätasaisia ja lapset juoksisivat paikasta toiseen niin, että hermo menisi). Emme myöskään ole koskaan käyneet missään vappulounaalla tai brunssilla, paljolti samasta syystä kuin miksi Ullis jää meiltä väliin. Meidän Vappumme on hyvin tavallinen. Yksi vapaapäivä muiden vastaavien joukossa. Huomenna me siivoamme autotallin. Että sellaista.

Vapaapäivän lisäksi Vappu on kiva ainoastaan siksi, että silloin saa tippaleipiä ja simaa - ja tietty niitä munkkeja :)