Hienolle Suunnitelmalleni on käymässä ohraisesti, pahus vieköön. Tänään päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Istuinosan kaavat oli helppo piirtää, mutta hitto tuon kuomun kanssa. Siitä ei saa kankaita irti edes pesua varten, ellei käytä ratkojaa rankalla kädellä. Ja tarkoitus olisi kuitenkin, että nuo alkuperäiset kankaat pysyisivät kunnossa, jos niitä joskus haluaisi taas käyttää. Ei varmaan auta muu kuin kuomun käsipesun jälkeen vain ommella uusi kuomu, jolla tuo vanha sitten "huputetaan". Toinen ongelma on jalkapeite. Tarkemmin sanottuna ne nepparit, joilla se kiinnitetään rattaisiin kiinni. Niitä kun ei saa mistään kaupasta. Pitäisikö siihenkin tehdä "huppu", vai jättää tylysti pois käytöstä.

Musta väri tuntui kuusi vuotta sitten hyvältä vaihtoehdolta - etenkin kun rattaita lähdettiin ostamaan juuri silloin, kun vanhat mallit oli lähes kaikki jo myyty eikä uusia ollut vielä tullut kauppoihin. Ja rattaat piti tietysti saada siitä huolimatta, että niille tuli tarvetta vasta viisi kuukautta ostopäivän jälkeen. Ai miten niin ajoissa? Jos vielä käännetään veistä haavassa, kerrottakoon, että rattaat olivat käytössä ekat puoli vuotta (kävin säässä kuin säässä päivittäin vähintään kahden tunnin vaunulenkillä, siitäkin huolimatta, että esikoinen nukkui niissä sen puoli tuntia ja sen jälkeen jatkoi uniaan - ja lopetti huutamisen - kantoliinassa) ja sen jälkeen koin ne turhiksi, ja työnsin ne autotallin nurkaan säilöön. Että sinne meni sekin 3000 mummonmarkkaa. Ja nyt olen noita jo uusiksi tuunaamassa. Olisin halunnut uusiksi väreiksi viininpunaisen ja beigen. Kuinka ollakaan mistään ei tunnu löytyvän viininpunaista tec-kangasta. Pitänee vaihtaa väriä johonkin toiseen, ja tällä hetkellä lime tuntuu aika kivalta. Lime-beige. Vaaleat ovat, mutta eiköhän ne saa tarvittaessa pestyä. Lupaan kuvia sitten, kun projekti on valmis. Lepo, sillä siihen menee jokunen kuukausi :)