Näin helteiden alkamisen kunniaksi palaamme arkirutiineihin, kunhan tämä yö on nukuttu ensin. Aina ei voi voittaa. Maalle en lähde yksin kolmen alle kouluikäisen kanssa, vaan kärvistelen kerrostalokolmiossa, jossa sisälämpötila kohonnee yli 30 asteen. Onneksi on tuulettimia. Eikä siellä maallakaan niin kamalan kivaa olisi, kun sinilevät kukkivat ja silleen.

Esikoinen kysyy joka päivä, koska hänellä alkaa eskari. Keskimmäinen on enemmän kuin pettynyt, kun hän ei vielä pääse eskariin. Vauva on onnellisen tietämätön eskarista - ja muistakin aikatauluista, että sen puoleen.

Minä suunnittelen innolla syksyn treeniaikatauluja. On vielä erittäin paljon suunnittelun asteella, kun muuttuvia tekijöitä riittää: minä päivinä menen, minne saan lapset hoitoon treenin ajaksi, mitkä tunnit otan, mitä lajia haluan treenata, riittääkö yksi aamupäivä vai onnistuisiko lisäksi yhdet iltatreenitkin, jos onnistuisi, niin mitä lajia ja milloin, mitä käy muille iltaharrastuksille, jos miehelle sopii, että olen menossa vain yhtenä iltana viikossa, mistä rahat iltatreeneihin (yhdessä paikassa aamutreenit ovat ammattilaisille ilmaiset)... Lyödäänkö vetoa, että vielä joulunakin mietin näitä samoja juttuja?

Suunnittelen myös käsitöitä: polvisukat on kivoja neuloa, ja niihin saa hyvin uppoamaan kerien loput, puuvillalangasta saa neulottua ensi kesäksi ihania toppeja sekä itselleni että lapsille, maalle anoppi kaipailee parempaa pöytäliinaa, jonka olen hövelisti luvannut tehdä virkkaamalla ja ompelemalla, maalle pitäisi myös meidän sänkyyn saada tehtyä päiväpeitto, kankaita on vino pino odottamassa muuttumista imetyspaidoiksi, takeiksi, hameiksi, mekoiksi, housuiksi, pul-kankaista pitäisi tehdä vauvalle taskuvaippoja (vielä kun niitä tarvitaan), joululahjojakin olisi tarkoitus neuloa puikot savuten... Nyt jos koskaan ottaisin kiitollisena vastaan muutaman ylimääräisen tunnin vuorokauteen, kun nukkuakin täytyy, tai ei jaksa.

Edellämainittujen tekemisten lisäksi polttelisi siivota verkkovarasto, vaatekaapit, kirjahyllyt, keittiön kaapit ja eteisen kaapit. En vain kaipaa pikku apulaisia, jotka, vaikka erittäin avuliaita ovatkin, eivät ihan ymmärrä, miten haluan heidän minua auttavan. No, nyt kun loma on ohi ja arki alkaa, on mieskin jälleen suurimman osan ajasta poissa, joten hommista, joita haluaisin mielelläni tehdä aivan yksin, saan vain haaveilla. Eipä mitään, viimeistään eläkkeellä on aikaa.