Keväällä mies kysyi, kiinnostaisiko minua käydä katsomassa balettia. Totta kai kiinnostaisi, joten mies varasti meille liput Ballet Mikkeliin. Lauantaina koitti ainakin puoli vuotta odotettu hetki: jätimme lapset Kutemajärvelle mummin ja papan hoiviin ja ajaa hurautimme tunnin matkan Mikkeliin katsomaan Joutsenlampea. Ah ja voih. Edellisestä kerrasta katsomossa oli kulunut valehtelematta ainakin viisi vuotta, joten olin hieman herkässä mielentilassakin. Baletti oli hieno, tanssijat mahtavia ja tunnelma huumaava. Eniten kuitenkin sykähdytti se, että tämän nautinnon minulle tarjosi mies, jota ei oikeasti baletti voisi vähempää kiinnostaa. Lisäpisteitä tuli siitä, että kyseinen mies myös oli mukana katsomassa esitystä, joka tunnetusti on yksi pisimmistä klassisen baletin ohjelmistossa, vaatimattomat kolme tuntia väliaikoineen. :) Ei kuulemma nukahtanut, kun orkesteri soitti niin kovaa ja silloin kun ei soittanut, tanssijat tömistelivät näyttämöllä :) Väliajalla mies tarjosi minulle vielä kupin teetä, suklaaleivoksen sekä lasillisen punaviiniä. Olin ihan hurmiossa, kun ajoimme takaisin mökille - jossa lapset tuskin olivat edes tajunneet, että olimme miehen kanssa olleet poissa viitisen tuntia.

Näin esityksen jälkimainingeissa hinku päästä balettiin, oopperaan ja teatteriin vain kasvaa. Olen hieman kade niille, jotka pääsevät. Minäkin menisin hieman useammin kuin viiden vuoden välein, jos vain saisin lastenhoitajan.