Tulipa nostalginen fiilis viikonloppuna. Esikoisella ja keskimmäisellä oli tanssikoulun kevätnäytökset, joten teatterilla tuli vietettyä jokunen tovi. Jos joitain hajuja saisi purkkiin, niin minä voisin heti säilöä teatterin hajua. Siis sitä, missä erottaa pölyä käristävän kuuman valonheittimen, puuterin ja ripsivärin, balettitossut ja tanssimaton, varastossa olleet esiintymisvaatteet silitettyinä ja valmiina käyttöön.

Koska ennen esitystä pitää harjoitella näyttämöllä, olin yhden lapsen kanssa kerrallaan mukana harjoituksissa. Autoin vaatteiden vaihdossa ja istuin katsomossa katsomassa läpimenoa. Taputin kiitosten aikana. Pyyhin pari kyyneltä silmäkulmasta. Ja olin erittäin ylpeä jälkikasvustani. Niin, ja muistelin aikaa 10-15 vuotta sitten, kun tuli teatterilla, näyttämöllä ja näyttämön takana vietettyä jokunen tovi. En ole pitkään aikaan hinkunut esiintymään, mutta nyt alkoi tehdä mieli. Olisi kiva kokeilla, osaisinko enää. Tai kestäisikö kantti. Muistan niin hyvin, miltä jännitys tuntui vatsanpohjassa juuri ennen omaa esiintymisvuoroa ja miten se myös helpotti heti, kun musiikki alkoi. Ja aplodit oli aina mukava ottaa vastaan :) Aina esityksen jälkeen kiirehdittiin kotiin katsomaan tanssit heti tuoreeltaan videolta. Nenä kiinni telkkarissa elettiin joka hetki näyttämöllä uudelleen. Naurettiin mokille ja ihailtiin onnistumisia. Kuunneltiin aplodeja ja fiilisteltiin. Suurin osa lavalla eletyistä hetkistä on yhä vieläkin videokaseteilla tallessa. Ja kyllä niitä edelleen kehtaa katsoa :)

Yllättäen alkoi tehdä hirveästi mieli lähteä töihin :-o .