Paljon puhutaan kotihoidosta ja päiväkotihoidosta niin, että ne asetetaan vastakkain. Eri tilaisuuksissa ja eri foorumeilla sama vastakkainasettelu jatkuu. Heitänkin kysymyksen: miksi ei voitaisi ajatella, että päiväkotihoito ja kotihoito ovat samalla puolella, hoitamattomuutta (tai välinpitämättömyyttä) vastaan? Tarkoitushan on kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia, oli hoitopaikka sitten koti tai "laitos".

Tänään leikkikoulun jälkeen jäin muiden äitien kanssa vähäksi aikaa juttelemaan, kun lapset leikkivät lumikasassa. Tuli puheeksi tämä lasten hoito, yllätys yllätys. Nythän on niin, että keskimmäisen ikäisiä ei juuri täällä kotihoidossa enää ole. Suurin osa n. viisivuotiaista on päiväkodissa, joko osapäivä- tai kokopäiväpaikalla. Ja silti kunnalliset leikkikoulut (kaikki viisi) ovat ihan täynnä. Onhan kolme tuntia kerrallaan kolme kertaa viikossa enemmän kuin ei mitään. Ja se leikkikoulu, missä keskimmäinen on, on tosi huippu. Mutta miksi ei voisi olla tarjolla jotain muuta? Tai edes jotain niille nuoremmille kotona hoidettaville sisaruksille? Leikkikouluun pääsee vasta kolmevuotiaana. Kuopus, n. 2v4kk haluaisi myös mennä leikkikouluun. Hänelle sen sijaan on tarjolla toimintaa vain vanhempien seurassa. Ja nyt joku sanoo, että niin pienen pitääkin olla jomman kumman vanhemman kanssa. Joo, kertokaa se kuopukselle.

Aikoinaan edellisessä paikassa asuessamme isommat lapset olivat päiväkodissa kuopuksen jo synnyttyä. Olin siis kolmena päivänä yksin kotona vain vauvan kanssa, ja minä, itsekäs ja huono äiti, vein vanhemmat lapset kavereiden kanssa leikkimään päiväkotiin. Ei siinä mitään, ihan hienosti meni se kolme kuukautta, jonka nuo äitiyslomani aikana siellä olivat, mutta hieman otti päähän se päiviksen henkilökunnan vihjailu siitä, että lasteni oli niin vaikea päästä viikkotoimintaan sisään, kun olivat vain kolmena päivänä paikalla. Ja tätä kun olin kuunnellut jokusen kerran, alkoivat lapsetkin jo sanoa, että päiviksessä on tyhmää, kun ei kukaan enää leiki heidän kanssaan. Ei muu auttanut, kun ottaa lapset kotihoitoon. Onneksi sain esikoisen kuudeksi tunniksi (2 x 3h) seurakunnan kerhoon. Keskimmäinen sai tyytyä yhteen 1,5 tunnin kerhosessioon viikossa. Muun ajan hengasimme kotipihassa. Satunnaisesti piipahdimme avoimessa pk:ssa, mutta sielläkin oli lähinnä niitä juuri kävelemään oppineita äiteineen.

Ja tuo sama tilanne jatkuu yhä. Puistoissa tuntuu käyvän vain sellaiset alle kaksivuotiaat äiteineen. Niistä ei ihan hirveästi ole seuraa kohta viisivuotiaalle, kun ei hän aina jaksa pikkusisaruksensakaan kanssa leikkiä. Ja koska leikkikoulu on kaupungin toisella laidalla, kaikki leikkikoulukaverit käyvät kotipäivinä ihan muissa puistoissa kuin me.

Mikä sitten olisi ratkaisu tähän tilanteeseen? En minä tiedä! Kunhan ei vain aina tuota ikuista vastakkainasettelua, josta kukaan ei mitään hyödy.