Kun ei lupaa mitään, ei tarvitse stressata tai pettyä.

Olen Uudenvuodenpäivästä lähtien käynyt yhtä päivää lukuunottamatta kävelyllä joka ilta. Paahdan menemään yleensä äitini kanssa kolme varttia tai tunnin. Kelit ovat suosineet, mitä nyt eilen illalla tuli lunta vaakatasossa. No, se oli kuin olisi lisännyt painoja punttiksella, ei sen kummempaa :) Itse punttikselle en ole vielä saanut itseäni vietyä. Ensinnäkin mietin sitä rahanmenoa, toisekseen siihen pitäisi varata aikaa enemmän kuin nyt on mahdollista ja kolmannekseen jos olen ihan rehellinen, niin en ole punttisihmisiä. Jumppa ei ole minun heiniäni. Sen sijaan ilosta kiljuen lähtisin treenaamaan balettisalille vaikka joka ilta, jos se olisi minusta kiinni.

Nyt, kun intoa vielä riittää ja kävely tuntuu omimmalta tavalta lisätä liikuntaa, ei hirveästi kiinnosta lisätä velvollisuuksia tästä. Ai niin, ja onhan mulla se jooga, kerran viikossa. Tosin sekin alkaa vasta puolentoista viikon kuluttua, mutta nyt onkin mahdollista piirtää toinenkin rasti seinään: olen joogannut kotona illalla! Siihen meni kolme varttia, ja vain yksi asana unohtui välistä. Ansaitsin taputukset selkään :) Kovin pitkä ei tekemäni sarja tosin ole, kun kyseessä on alkeistaso. Käsittääkseni sillä tarkoitetaan ensimmäisen sarjan ensimmäisiä asanoita, seisten noin yhdeksän ja istuen vaatimattomat kaksi. Ja loppuliikkeet ilman päälläseisontaa ja siltakaarta.

Liikunnan lisäämisen ongelma on alati kasvava aikapula. Liikunta vie ennestään vähäistä aikaani. Lisäksi se väsyttää, eli yökukkumiset ovat selvästi vähentyneet (mikä tietysti on hyvä, kun tulee nukuttua hieman enemmän kuin keskimäärin 5-6 tuntia yössä). Ongelma on siinä, että haluaisin ehtiä neuloakin ja hoitaa itselleni tärkeän yhdistystoiminnan juttuja. Kaikkea ei voi saada ja aina ei voi voittaa, joten nyt hommat hoituvat ikään kuin vuoroissa.

Ja ajatelkaa, tänään olisin voinut olla käymättä reippaalla kävelylenkillä, mutta en raaskinut jättää sitä väliin. Olen niin ylpeä itsestäni, ettei tosikaan :) Saa onnitella ;)