Olen tainnut tehdä henkilökohtaisen ennätyksen kävelyssä, kun kahden viimeisen päivän aikana olen kävellyt yhteensä noin kahdeksan tuntia. Auto vietiin huoltoon eilen aamulla ja haettiin tänä iltana, ja keskimmäisen kerhomatkat taittuivat kävellen. Lisähaastetta ja -rasitusta toi koitokseen mukaan kuomurattaiden lykkiminen, kyydissä kuopus ja seisomalaudassa keskimmäinen - jonka tosin laitoin kävelemään kaikki ylämäet, joita kerhomatkalla piisasi.

Sattuneista syistä keskimmäisen kerho sijaitsee suunnilleen pikkukaupungin vastakkaisella laidalla. Eilen, kun lumi oli teillä jo sopivasti tamppautunut, tuohon noin kolmen kilometrin matkaan meni 20 minuuttia. Tänään, kun maassa oli aamulla reilut 5 cm uutta lunta, matkaa tarvottiin 35 minuuttia. Ylämäkeen, alamäkeen, ylämäkeen, alamäkeen, yyyyyyylämäkeen, alamäkeen... Kotimatkat kestivät molemmilla kerroilla 45 minuuttia, kun ei ollut oikein mihinkään kiire (paitsi syömään). Vertailun vuoksi autolla samaan matkaan menee maksimissaan 10 minuuttia suuntaansa.

Keskimmäisen kerhopäivä on kolmituntinen. Meno- ja paluumatkan lisäksi kävelin sitten kuopus rattaissa ympäri kotikaupunkia asioilla. Puistossakin kävimme, ja sielläkin sain kävellä, kun mm. vedin kuopusta pulkan kyydillä mäkeen. Kotona tuon kolmituntisen aikana ei oikein olisi ennättänyt käydä.

Olen niiiiin onnellinen, että huomenna saan hoitaa kerhomatkat autolla ajaen. Tämä ilta menikin lonkankoukistajia ja hamstrinkeja venytellessä. Onneksi oli jooga. Jos sitä vaikka huomenna pääsisi sängystä ylös ilman kamalaa nitinää...