Herkullisen juhannuksen jälkeen en voinut olla huomaamatta sitä, miten vanhat farkut tänä aamuna tuntuivat tavallista kireämmiltä. Yritin urhoollisesti vetää vatsaa sisään ja ajattelin, että kyllä farkut käytössä vähän venyvät. Kun onhan se nyt selvää, että pesun jäljiltä ne ovat tiukemmat kuin parin päivän käytön jälkeen. Niin masokisti en sentään ollut, että olisin vaa'alla käynyt seisomassa. Jokin raja sentään...

Olin ollut kuukauden karkki- ja herkkulakossa (jätski sallittu), ja jo lakkoon ryhtyessäni päättänyt, että juhannuksena sen katkaisen. Eihän nyt juhannuksena voi olla syömättä namia, eihän? Niinpä söin sekä raparperipiirakkaa, jäätelöä (se oli sallittua), lettuja (raparperihillolla ja kermavaahdolla höystettynä) että pussillisen lempparinamejani. Ai niin, ja pari pääsiäisestä jäänyttä Mignon-munaa. Kaiken muun herkullisen ruuan lisäksi, siis. Kun tarkemmin ajattelen, en yhtään ihmettele, että olo on vähän turpeahko ja farkut kiristävät.

Aiemmin päivällä pääsin käymään ihan yksin alennusmyynneissä. Historiallista. Se ei ollut, etten itselleni löytänyt juuri muita kuin alusvaatteita. Lapsille olisi lähtenyt mukaan sitäkin enemmän, mutta henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen tietäessäni osasin olla ostamatta liikoja. Harmittelin, ettei minulla ollut a) aikaa, b) rahaa ja c) sopivan hoikkaa kroppaa uusien vaatteiden metsästämiselle. Tavoitteena on yhä edelleen päästä eroon noin seitsemästä liikakilosta ennen töiden alkamista. Ei siis kannata ostaa mitään sellaista, joka voi jäädä jo parin kuukauden jälkeen ihan liian isoksi (nimim. optimisti).

Miehelle alkuillasta sitten kerroin shoppailufiiliksiäni ja valittelin turpeaa oloani. Sähäkkään tyyliinsä hän keksi heti ratkaisun: juoksukengät. Saimme jälleen lapset isovanhempien silmien alle, ja pääsimme ihan kahdestaan (ah, kuinka romanttista ;) ) porhaltamaan urheiluvälineliikkeeseen vain 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Vauhdilla sovitin parin juoksujalkineita. Alennuksessa lähes puoleen hintaan, toki ne lähtivät mukaan. Mies nappasi itselleen toisen setin juoksuhousuja ja meille molemmille juoksusukat sekä kehotti minua vielä valitsemaan juoksupaidan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua kauppaan astumisesta kävelimme sieltä tyynen rauhallisina ulos kauppakassi heiluen.

Kyllä kuulkaa kilot saavat kyytiä, kun hölkyttelen miehen rinnalla pururataa ympäri uusilla juoksukengilläni, uudet juoksusukat jalassa ja juoksupaita päällä *tirsk* Paidassa lukee rinnuksessa vielä "run", että varmaan muistaisin, mitä olinkaan pururadalla tekemässä.

Kas näin: kun on ongelma, kerro se miehelle, niin hän ratkaisee asian suit sait sukkelaan.

(Se seuraava ongelma onkin - ja tästä en hiisku miehelle sanaakaan - mistä saada aikaa lenkkeilyyn. Iltaisin olen kotiäitiydestä niin poikki, että ei juurikaan huvita lähteä vielä tuonne maastoon hikoilemaan, eikä muuhun aikaan vuorokaudesta homma onnistu yhtään sen paremmin. Todennäköisesti miehellä on jo jokin suunnitelma mielessä. Jännityksellä odotan huomista, jos silloin jotain tuosta selviäisi.)

Ai niin, kerrottakoon vielä, etten tykkää juoksemisesta yhtään.