Sain mieluisan synttärilahjan: aikaa. Mies lähti lasten kanssa maalle pariksi päiväksi ja jätti minut (pyynnöstäni) yksin kotiin. Melkoista luksusta oli vain huolehtia itsestään ja tehdä asioita ilman muille sopivia aikatauluja. Ompelin, neuloin, siivosin, järjestelin, kuuntelin musiikkia, kävin ostoksilla, söin jätskiä, nukuin pitkään ja valvoin myöhään.

Nautin joka minuutista - ja ei varmaan ole mikään yllätys, että muun perheen kotiuduttua eilen illalla jäin kaipaamaan tuota luksusaikaa lisää.

No, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Niin kävi tälläkin kertaa. Lapset olivat tänään koko ajan kimpussani ja kitisivät. Ja minulla pinna oli erittäin kireällä. Ei puhettakaan mistään pehmeästä laskusta, vaan suoraan "tulta munille" - tai jotain.

Sain hieman sordiinoa vinkumiselle, kun nappasin lapset mukaani ja teimme pyörälenkin jäätelökioskille ja sen jälkeen leikkipuistoon. Kun tulimme kotiin, vedin henkeä hetken ja lähdin sitten reippaana lasten kanssa läheiselle plotille onkimaan ja syöttämään sorsia.

Saalistakin tuli, mato-ongella siis. Esikoinen käytti syöttinä leipäpaloja, ja yksi ahneista lokeista sattui ilman halki lentävän leipäpalan huomaamaan. Harmi vain, että lokki tuli siiman väärältä puolelta, ja kävi niin ikävästi, että leivänhimossaan saikin suuhunsa ongenkoukun. Siinä se vedessä räpisteli, koukku suussaan, ja minä jo melkein hädissäni pidin siimasta kiinni ja mietin, miten tässä nyt edetään. Pusikon takana polun varren penkillä istui onneksi kaksi hilpeää setää, jotka pyysin lapset hakemaan. Selvempi heistä tottunein ottein kaapaisi lokin vedestä syliinsä, taltutti sen polviensa väliin ja alkoi vääntää hellästi lokin nokkaa auki. Naureskeli vain, kun lokki pyrki vähän "puremaan". Yhteistoimin saimme kuin saimmekin koukun pois lokin suusta, eikä näkyviä vammoja siitä tainnut lokille tullakaan. Ihan iloisesti se lensi pois, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Ei tosin tullut enää lähelle, kun myöhemmin sorsia ruokimme ;)

Kalansaaliin keskimmäinen hoiti rannalle perhoshaavilla. Syötiksi haavin pohjalle vähän vettynyttä leipää, ja sitten haavi veteen ja odottamaan. Ensimmäisellä kerralla nousi rannalle kaksi ruutanaa (kymmensenttisiä), jotka päästettiin luonnollisesti menemään. Toisella kerralla haavissa komeili yksi 15 sentin mittainen yksilö, joka myöskin päästettiin menemään. Ongella ei kaloja sitten tullutkaan :)

Kitinä vaimeni huomattavasti iltaa kohti. Ehkä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. Ja kohtahan ne työtkin jo alkaa :)