Meillä on jälleen juhlakausi avattu, kun pari viikkoa sitten vietimme kuopuksen 3v-synttäreitä. On muuten yllättävän vaikea tajuta, että mun vauva on nyt jo 3v. Mihin tämä aika on oikein hävinnyt?? En tunnusta kärsiväni vauvakuumeesta (sillä nykyinen elämäntilanne on liian ihana laitettavaksi tauolle vauvavuoden ajaksi mm.), mutta kyllä sellainen pikkuinen nyytti rinnalla tuhisemassa saa mielen helläksi vaikka mitä tekisi. No, onneksi käly on lisääntymispuuhissa, ja loppukeväästä onkin odotettavissa ainakin lyhyitä sylittelyhetkiä pikkuvauvan kanssa ;) Myös monet muut vanhat ystävät ja perhetutut kasvattavat huollettavien joukkojaan, ja niitä uutisia on aina kovin mukava kuulla.

Mitä työhön tulee, niin pahimmat stressihetket ovat toistaiseksi jääneet taakse. Luovat hommat on hoidettu, enää on jäljellä se raaka työ, mitä tulee, kun pitää joulujuhlatanssit opettaa oppilaille. Voiton puolella ollaan ja nyt voi vähän huokaista, mutta annas kun marraskuun puoliväli koittaa, alkaa taas kireys tuntua. Päätyöpaikassani juhlitaan kolmeakymmentä toimintavuotta (ja voitteko kuvitella, 27 vuotta sitten aloitin siellä itse pienenä baletinoppilaana), ja näytökset ovat normaalista aikataulusta poiketen jo marraskuun lopulla. Koska kyse on juhlanäytöksestä, olisi tanssienkin hyvä olla hyviä ja hienosti esitettyjä.

Lisäksi tässä on samalla itselläkin tilaisuus päästä vielä kerran lavalle tanssimaan :) Vanhan tanssiporukan kanssa ollaankin lämmittämässä tanssia, joka esitettiin täällä ensimmäisen kerran tasan 19 vuotta sitten. Hauskaa tässä on lisäksi se, että ensiesityksessä mukanaolleet ovat myös tässä lämmitetyssä versiossa mukana :D Ryhmätanssista en ole huolissani, se menee hienosti kyllä. Enemmän hermostuttaa se, että tanssikoulun rehtorille ilmoitin esittäväni myös soolotanssin samassa juhlassa. Kääk. Nyt alkaa tuntua siltä, että tuo jälkimmäinen pitää perua. Olen ollut 8 vuotta tanssimatta varpailla, ja nyt, kun tuosta ajasta on kilojakin 5 enemmän eivätkä harjoitukset  (kokonaista kolme) ole tähän mennessä olleet kovin lupaavia, meinaa mennä sisu kaulaan. On tosi vaikea uskoa, että vain viidessä viikossa saan kurottua kahdeksan vuoden tauon kiinni. Toisaalta, mahdoton voi osoittautua ihan mahdolliseksi, mistäs sitä etukäteen voi tietää :)

Suunnitelmissa (heti syysloman jälkeen) on siis treeniä, treeniä ja vielä kerran treeniä (sekä vähän käsitöitä ja muita bisneksiä). Toivottakaa onnea :)