Menivät sitten viisaat miehet lakkauttamaan Tammisaaren synnytysosaston. Niin, rahat eivät riitä kaikkeen. Harmi vain, jos tuon seurauksena koko sairaala lakkautetaan. Siellä nimittäin isovaari sai asiantuntevaa ja tarpeellista hoitoa keväällä 2007 saatuaan aivoinfarktin. No, infarkti uusiutui, ja isovaari nukkui pois, mutta hoito oli silti hyvää sen ajan, kun hän sitä sai.

Synnytysosaston pehmeät arvot saivat meidätkin harkitsemaan sinne asti ajamista kakkosen odotusaikana. Kävimme siellä jopa tutustumassa, ja reissulla esitin valmennusta pitävälle kätilölle mm. kysymyksen veteen synnyttämisestä. (Hän tosin tyrmäsi ajatuksen täysin vedoten siihen, että koska synnyttäjä on siinä isossa altaassa ihan yksin, eivät kätilöt pääse auttamaan syntymän hetkellä, ja siksi suosittelevat, että altaassa ollaan vain avautumisen ajan, mutta ponnistamaan tullaan kuivalle maalle.)

Saimme tutustua myös Tammisaaren kodinomaisiin perhehuoneisiin, joissa oli ihan oikeat parisängyt. Ihan toista kuin Jorvin sairaalasängyistä yhteenkyhätyt perhehuonesängyt. Eniten ehkä surettaa se, että päättäjät vakuuttavat pehmeiden tapojen siirtyvän HUS:in muihin synnytysyksikköihin ja että Kätilöopistolla niitä jo käytetään. Satunpa vain tietämään, että Kättärillä on pulaa työntekijöistä, ja kun on kova kiire, ne pehmeät ja synnyttäjän huomioonottavat käytännöt jäävät kiireen jalkoihin.

No, kun keskimmäinen sitten päätti syntyä, niin olimme miehen kanssa tosi tyytyväisiä, ettemme lähteneet sittenkään ajamaan Tammisaareen, vaan kurvasimme Jorvin parkkikselle. Olisi kakkonen nähnyt päivänvalon varmaankin siellä kuuluisalla Karjaan Shellillä, sen verran nopeasti hän silloin putkahti maailmaan.