Ja niin kuin toivoin, että tältäkin räkätaudilta säästyisin, niin ehei. Se on täällä tänään. On ollut jo pari päivää, ja merkeistä päätellen on vielä toiset pari. Plääh. On se kyllä niin mukavaa, kun aivot valuvat nenän kautta pihalle. Ja korvat on koko ajan ihan tukossa. No, onhan tuosta se hyvä puoli, että melua ei niin hyvin kuule ;)

Esikoisesta tämä alkoi. Hän onneksi säästyi kuumeelta, mutta nenä vuosi senkin edestä. Kuopukselle nousi kuume vajaa viikko sitten, ja sen jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän kuumeisia päiviä - ja öitä *huoh*. Ja nyt sitten minulla tämä tauti. Ilman kuumetta. Mukavaa, kun lapsilla on virtaa vaikka muille jakaa, mutta minä kaikista mieluiten köllisin vällyjen välissä, niistäisin nenän tyhjäksi parin minuutin välein, lukisin hyvää kirjaa ja joisin litrakaupalla teetä. Ei onnistu, ei. Pisteenä i:iin päällä on vielä miehen työkiireet. Tällä viikolla hän on jälleen paiskinut sellaisia mukavia 12 tunnin työpäiviä. Itku meinaa illalla päästä, kun pää on halkeamispisteessä, eikä miestä vieläkään näy *nyyh* Inhoan flunssaa!!!

Pitää kertoa vielä tähän loppuun, että vauvauinti on oikeasti ihan hyvä harrastus.
Oltiin vanhempieni luona viime viikonloppuna käymässä. Heillä on pihassa sellainen pieni suihkulähde. Vesiallas on n. 50cm syvä ja tällä hetkellä täynnä sulamisvesiä. Se kun talvella siis täyttyi lumesta. Lapset olivat pihalla miehen kanssa ja innoissaan - luonnollisesti - läträsivät vedellä. Kummallakin uudet kastelukannut, joita kävivät altaan luona täyttämässä. Arvaatte varmaan, miten kävi. Niinpä niin. Yhdellä kannuntäyttökerralla kuopus sitten pyllähti - ja sukelsi hyiseen altaaseen. Ihan uppeluksiin. Mies nosti jaloista vauvan rannalle. Pika pikaa sisälle, märät vaatteet pois ja pyyhettä ympärille. Ainoa, mikä säästyi kuivana, oli harsovaippa (kun ei kuopus ollut siihen vielä pissannut :) )! Kiitos vauvauinnin, kuopuksen sukellus sujui kylmästä vedestä ja vaatteista huolimatta ihan mallikkaasti. Että siinä meidän perheen ensimmäinen talviturkin riisuja.

*Atshii* päätän lausuntoni tähän *huikkaa käytettyjen nenäliinojen takaa*.