Jos joku haluaa tietää, mistä saa elämääkin suuremmat sympatiat sairastavalle kotiäidille, niin täältä!

Viikko mennyt kovassa kuumeessa. Viime lauantaina se alkoi, ja satunnaisesti on helpottanut aina n. 45min Burana 600mg:sen jälkeen. Tänään taitaa olla eka kuumeeton päivä - mihin seinään rasti piirretään?

En oikeasti ymmärrä,  miten kukaan voi parantua, jos pitää samalla huolehtia a) terveistä lapsista tai b) sairaista lapsista. Minä en ainakaan. Onneksi, kun kuume alkoi, oltiin kaikki mun vanhempieni luona. Kerroinko jo, että myös esikoinen ja kuopus sairastuivat? Sunnuntai meni nukkuessa - ja yskiessä. Kuopus vetäisi valehtelematta 24 tunnin unet. Ja minä melkein kanssa. Kun sunnuntai-iltana päästiin takaisin kotiin, menin lasten kanssa heti petiin. Onneksi mies jäi maanantaina kotiin meitä hoitamaan. Hänhän oli ollut jo viime viikolla kovassa kuumeessa. Vaikka oli jo yksi hoitaja, niin siitä huolimatta sain minäkin hoitaa osani sairaista lapsista, itseni lisäksi. Ei tunnu kivalta olla juuri nukahtanut, kun joku parkaisee vieressä ja sen jälkeen on joko huudettava mies auttamaan tai haettava itse sitä, mitä lapsi on vailla. Usein juotavaa. Maanantaista selvittiin näin. Tiistaina äitini tuli auttamaan, ja kuopus alkoi olla suht kunnossa. Esikoisen kova kuume ja vielä kovempi yskä vain jatkuivat. Mies oli tosin jo maanantaina käyttänyt esikoisen lääkärissä, josta saadut ohjeet olivat: kuumeen perushoitoa ja yskänlääkettä yskään. Väkisin piti toista yrittää juottaa, sillä vaikka oli jano, ei suostunut ottamaan kuin pieniä huikkia kerrallaan :(

Keskiviikkona olin yksin päivän lasten kanssa, ja aika romuna, kun mies kotiutui n. klo 17. Ei kun suoraan petiin. Kuopus oli elämänsä kunnossa, mutta tosi kiukkuinen leikkikaverin puuttuessa. Esikoinen kun virui pedissä kuumeen sahatessa ylös-alas. Niin, ja kaiken lisäksi pelästyin saaneeni jo korvatulehduksenkin! Järkyttävän kipeä oikea korva. Painetta pirusti, eikä tukkoisuus aukea sitten millään. Tuli kyllä elävästi mieleen kotimatka USA:sta viime kesänä, kun kuljin tukkoisin korvin vielä 3 päivää kotiintulon jälkeen... *huh*

Eilinen sitten. Kauniisti pyysin miestä jäämään kotiin, että saisin minäkin levätä mahdollisimman paljon. Hän jäi, ja minä lepäsin. Kuuden aikaan illalla tuli nälkä, ja raahauduin telkkarin ääreen syömään. Kuopuksessa riittää virtaa kuin Duracell-pupussa, mutta esikoinen, raukka-parka, on ihan nuutuneena sänkyssä korkeassa kuumeessa jälleen :(

Yöllä hikoilin kuin pieni porsas, joten kuumetta vielä silloin. Tänä aamuna erittäin huonosti nukutun yön jälkeen voin jo paljon paremmin. Huolissani esikoisen jatkuvasta kuumeesta pyysin miestä käyttämään lapsen lääkärissä. Kaksi tuntia myöhemmin mies soittaa ja ilmoittaa, että ovat sairaalassa lastenpolilla, esikoisella keuhkokuume ja menossa tiputukseen. Voi sitä itkun määrää!!! Voi sitä itsesyytösten tulvaa!!!! Minkälainen äiti minä oikein olen, kun en edes osaa viedä lastani ajoissa lääkäriin? No, tässä kunnossa ei ole sairaalaan mitään asiaa (onpa ironista, olen väliinputoaja), mutta onneksi mies voi olla siellä esikoisen kanssa, myös yön.
Nyt minun tehtäväni on parannella itseäni ja vahtia ylivilkasta vauvaa :) Jos esikoisen luo pääsisi käymään viimeistään sunnuntaina, ellei hän jo silloin pääse kotiin. Mun pieni rakas esikoinen. Vasta 3,5v ja jo sairaalassa yötä. Nyyh :´( Kuumeen kotihoitoa ja yskänlääkettä, my ass...

Kaiken lisäksi, esikoinen ei ole tämän taudin (ts. tämän viikon) aikana käynyt rinnalla kuin kerran! Siis vain yhden kerran. Vaikka hiljainen tarkoitus on ollut vieroittaa toinen ennen 4v-päivää, tuntuu tosi julmalta se, ettei hän kipeänä - juuri silloin, kun rinnasta olisi eniten hyötyä mm. vasta-aineiden ja läheisyyden muodossa - ole halunnut käydä rinnalla. Olen kyllä tarjonnut. Sen sijaan hän on aina halunnut "kylmää lehmänmaitoa jääkaapista". Tiistainako se oli, kun kysyin, eikö hän enää halua tissimaitoa. Vastaus oli ei. Kysyin, että eikö edes sitten, kun on terve. Sama vastaus. Kolmas kysymykseni oli, eikö hän halua tissimaitoa edes kesällä mummin ja papan mökillä. Jälleen sama vastaus. Nyyh tällekin :´( Jos tämä oli vieroitus, niin mielestäni se tapahtui aivan liian nopeasti. En mä ollut yhtään valmistautunut. Mutta katsotaan, jahka tuo tervehtyy.

Mutta siis, tähän pieneen päähäni ei mitenkään tämän kokemuksen valossa mahdu se, miten kotiäiti, jolla ei ole apujoukkoja, sairastaa kuolematta. Ei, enkä edes halua tietää. Sillä silloin, kun minä olen kipeä, ehdottomasti vaadin, että minua hoidetaan. Tai ainakin joku muu kuin minä pitää lapsista huolen. Ei siis supermutsia täällä.

Sairastaminen pitäisi lailla kieltää.