Kiva ylläri tänä aamuna kuudelta: esikoinen hohkasi kovassa kuumeessa. Ei auttanut muu kuin soittaa päiväkotiin ja ilmoittaa asiasta (en tosin soittanut heti kuudelta, vaan delegoin homman miehelle, joka soitti päiväkotiin klo 8 minun ja lasten yhä nukkuessa ;D ). Harmitti vietävästi, että jäi viikon toiseksi paras treenitunti välistä. Se paras oli ollut keskiviikkona, ja tänään olisi ollut siitä toisinto. No, aina ei voi voittaa. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että minun olisi hyvä hakea tilaamani läppäri kaupasta, joten hän itse ehdotti tulevansa kotiin lounasaikaan, että pääsen käymään kaupungissa. Sopi minulle.

Ja täällä sitä ollaan, upouuden läppärin takana :) Sain tämän synttärilahjaksi. Kun mielestäni kolmekymppislahjaksi voi jo toivoa jotain isompaa. Tämä on yhteislahja mieheltä, mun vanhemmilta ja minulta. Tähän ne veronpalautukset sitten joulukuussa menevätkin. Että heikun keikun vaan. Ja mitä tienisteihin tulee, niin taitaa mennä kynsien syömiseksi, kun Kelakin perii maksamiaan rahoja takaisin. Olivat nimittäin maksaneet kotihoidontuen elokuulta täysimääräisenä, vaikka lapset aloittivat päiväkodissa elokuun puolivälissä. Huomasivat "ajoissa" eli eilen, ja todennäköisesti karhuavat koko summan takaisin, vaikka puolet elokuusta olinkin vielä kotiäitinä. Niin tyypillistä.

Rahoista puheenollen. Tuntuu vähän höhlältä puhua uudesta läppäristä luettuani Kaisan blogia. Mies kun tekee niin paljon hommia, että vähempikin riittäisi, joten sinänsä tullaan kyllä toimeen. Olen vain sen verran itsenäinen luonne, että tykkään tulla toimeen omillani. Ainakin sen verran, kuin se on mahdollista. Toisin sanoen maksan omat menoni ja suurimman osan ruuista, mutta mies hoitaa asumiskustannukset. Johan tämän asunnon yhtiövastikekin on niin suuri, että sen maksamiseen menisi minulta opintoraha kokonaisuudessaan ja siihen vielä lapsilisät päälle. Toisaalta, kun tästä valmistun, en sittenkään tule kieriskelemään rahoissa. Taiteilijoille ei pahemmin rahaa heru, kun ilmeisesti luullaan, että sen sortin ihmiset elävät enimmäkseen hengen ravinnolla...

No niin, mies on edelleen töissä, lapset edelleen nukkumassa ja minulla on edelleen nälkä. Lähden syömään iltapalaa - vai pitäisikö puhua yöpalasta :)