Reilut kaksi viikkoa sitten mies illalla kertoi isotätinsä - Sirkka-tädin - kuolleen. Sirkka asui vanhainkodissa ja teini-iässä sairastetun keskushermostotulehduksen takia oli nyt 82 vuoden iässä lähes liikuntakyvytön. Pää kyllä toimi, vaikka hän masentunut olikin. Sirkka oli kuollut nukkuessaan, ja koska kuolinsyy ei ollut selvä, pyydettiin suorittamaan ruumiinavaus.

Sirkka oli tärkeä osa miehen lapsuutta. Kun oli tarvis, Sirkkaa pyydettiin kotiin lastenhoitajaksi. Mies on kertonut viettäneensä lähes kaikki lapsuutensa kesät Sirkan hellässä hoidossa. Sirkka oli rento myös nuorten seurassa, ja matkusteli perheen mukana paljon.

Itse tutustuin Sirkkaan 90-luvun lopulla, kun aloin seurustella miehen kanssa ja vietin ekaa joulua maalla. Silloin Sirkka vielä käveli itse kepin kanssa ja touhusi tarkkana naisena sekä keittiössä että muualla talossa. En edes tarkkaan muista, koska Sirkka lähti vanhainkotiin. Veljensä kanssa ei asuminen enää oikein luonnistunut, kun Sirkka alkoi tarvita enemmän apua liikkumiseensa ja muuhun. Kun esikoinen syntyi, oli Sirkka jo vanhainkodissa, ja häntä käytiinkin sitten myös moikkaamassa aina, kun oltiin maalle menossa. Itse hän ei maalle halunnut enää juuri koskaan tulla, vaikka siellä oli hänelle oma huone ja omat tavarat.

Parin päivän kuluttua siitä, kun mies oli minulle kertonut Sirkan poismenosta, esikoinen kysyi, missä Sirkka asui. Vedin syvään henkeä ja kerroin, että ei enää missään, sillä Sirkka oli kuollut. Kerroin myös, että tässä joku päivä mentäisiin sitten Sirkan hautajaisiin. Esikoinen oli hetken hiljaa kunnes kysyi: "Äiti, mitä on hautaus?"

Kerroin hautajaisten olevan surullinen muistojuhla silloin, kun joku läheinen on kuollut. Kerroin, että ensin mennään kirkkoon, jossa pappi tai joku toinen puhuu ja sitten lauletaan. Kerroin, että kirkossa edessä on myös arkku, johon se kuollut ihminen on laitettu makaamaan. Kerroin, että kirkon jälkeen arkku viedään kirkon pihalle ja lasketaan sinne kaivettuun kuoppaan, ja sitten hautajaisvieraat vievät kukkia kuopan ympärille. Kerroin, että hautauksen jälkeen mennään sitten vielä sisälle syömään ja muistelemaan sitä ihmistä, joka on juuri haudattu.

Eilen autossa esikoinen otti tämän hautauksen uudelleen puheeksi. Ensin hän kysyi jälleen, mitä on hautaus. Vastasin samoin kuin viimeeksikin. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kysyi, mitä on leikkihautaus, itten  kun kuolee, kun kaveri heittää käpypommilla. Ehdotin leikkihautaukseksi sitä, että menee makaamaan selälleen maahan silmät kiinni ihan vähäksi aikaa, ja sitten nousee ylös ja jatkaa leikkejä. Ehdotus sai hyväksyvän vastaanoton.

Tänään vietimme Sirkka-tädin hautajaisia. Tilaisuus oli kaunis vaikkakin lyhyt. Surijoina vain kaikista läheisimmät omaiset, käytännössä Sirkan veli, tämän tytär lapsineen ja näiden perheet. Yhteensä 7 aikuista ja 2 lasta. Lisäksi yksi laulaja, joka esitti Leinon runoon sävelletyn Nocturnen. Lyhyen hyvästijätön jälkeen siirryimme kahville ja sieltä maalle. Itse hautaus jäi siis tekemättä, kun Sirkka tahtonsa mukaisesti tuhkataan. Kun pääsimme maalle, saimme kuulla kuolinsyyn: keuhkokuume, joka vanhoilla ihmisillä on yleensä kuumeeton ja siksi myös vaikea todettava.

Hei hei Sirkka. Kiitos kaikesta. Lepää rauhassa.

"Ruislinnun laulu korvissani / tähkäpäiden yllä täysikuu / Kesäyön on onni omanani / kaskisavuun laaksot verhouu. / En ma iloitse, en sure, huokaa / mut metsän tummuus mulle tuokaa / puunto pilven, johon päivä hukkuu / siinto vaaran tuulisen mi nukkuu / tuoksut vanamon ja varjot veen / niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan, neiti kesäheinä / sydämeni suuri hiljaisuus / uskontoni soipa säveleinä / tammenlehväseppel vehryt, uus. / En ma enää aja virvatulta / onpa kädessäni onnen kulta. / Pienentyy mun ympär' elon piiri / aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. / Edessäni hämäräinen tie / tuntemattomahan tupaan vie."

(Eino Leino, 1903)