Eilen illalla ajelin jälleen autolla. Ulkona oli pimeää kuin säkissä, ja kun tiet vielä olivat hieman märät, ne imivät sen vähäisenkin valon, mikä katulampuista ja autonvaloista lähti. Tien näki ja vastaantulevat autot, mutta ei sitten muuta.

Jännä juttu, miten suuresti luotetaan omaan näkyvyyteen syksyn ja talven pimeydessä. Kuvitellaan, että katuvalot ovat sitä varten, että autoilijat näkevät jalankulkijat. Suositaan tummia vaatteita, jotta ei varmasti erotuttaisi ympäristön pimeydestä. Eipä siinä autoilija ehdi tehdä juuri mitään, kun yhtäkkiä pimeydestä pomppaa auton valokeilaan ihminen, joka on juuri lähtenyt ylittämään tietä.

Olen joka syksy miettinyt asiaa myös bussikuskin näkökulmasta. Taajamissa hallittu pysähtyminen pysäkille onnistuu vähän paremmin, vaikka pysäkillä seisovaa ja bussin kyytiin haluavaa ihmistä ei näekään kuin melkein vasta silloin, kun on ohi ajamassa. Tilanne on aivan toinen, kun bussi ajaa vähänkin isompaa tietä, esim. Hämeenlinnan väylää. Siellä saa bussipysäkillä olla viuhtomassa hurjasti, jos toivoo bussikuskin ensinnäkin näkevän ja toisekseen pystyvän pysäyttämään kahdeksaakymppiä kiitävän bussin turvallisesti. Tosin useimmat eivät viuhdo, vaan ikään kuin noloina nostavat vähän oikeaa kättään pois taskusta ja olettavat kuskin huomaavan merkin.

Iltakävelyllä saa varoa pyöräilijöitä, jotka pimeästä suihkaisevat ohitse. Mitään ei jalankulkija näe eikä kuule. Liian usein pyöristä puuttuvat etuvalo ja soittokello. Itse aikoinaan luulin, että etuvalo pyörässä on vain sitä varten, että pyöräilijä näkee ajaessaan eteensä. On se sitäkin varten, mutta vielä tärkeämpikin tehtävä sillä on: muut näkevät, että pyörä on tulossa. Lapsetkin osaavat väistää kiitävää pyöräilijää, jos näkevät sen tulon. Yksi onnettomuus vähemmän - pyörän alle ei ole kiva jäädä.

Aikoinaan Lontoossa asuessani sain kuulla humoristisia huomautuksia lumiukkoheijastimestani. Itse puhuin henkilökohtaisesta bodyguardistani, enkä mitenkään valehdellut. On Lontoossakin pimeää ja märkää, eivätkä sielläkään autoilijat näe sen paremmin kuin täällä Suomessa. Nykyään joka takissani roikkuu taskusta heijastin. Oikeasti niitä pitäisi olla enemmän kuin yksi, mutta on yksikin parempi kuin ei mitään. Kova houkutus on ostaa heijastinnauhaa ja ommella pienet kaistaleet takkien hihoihin sekä eteen että taakse.

Eivät taida ihmiset omaa elämäänsä juurikaan arvostaa, kun tieten tahtoen pyrkivät törmäyskurssille autojen ja pyörien kanssa. Liikenneturvakeskuksen sanoin: käyttäkää hyvät ihmiset heijastinta!