Äitiharjoittelija kirjoitti osuvasti lasten nukkumaanmenosta. Samoin kuin hänkin, minäkin haluaisin sellaiset lapset, jotka nukahtaisivat ilman nukuttamista. Halut ne on hiirelläkin.

Sekä minun että miehen suvussa on niitä, jotka ovat vain nukahtaneet ajasta ja paikasta riippumatta. Siskollani oli tapana hävitä, ja kun häntä sitten etsittiin, hän koisasi tyytyväisenä omassa sängyssään. Miehen velikin tuppasi välillä katoamaan, ja kun sitten löydettiin, oli nukahtanut mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, joista mainittakoon mm. vaatekaappi ja haravoitu lehtikasa. Ja sitten on niitä, jotka eivät nukahtaneet kuin nuijan avulla. Minä esimerkiksi.

Ennen päiväkotielämää meillä oli hyvin selkeät rutiinit: lapset vietiin sänkyyn silloin, kun olivat väsyneitä, ja hienosti nukahtivat saman tien. Nukkumaanmenoaika vaihteli virkeystason mukaan. Toisinaan talo hiljeni jo puoli kahdeksalta, toisinaan vasta iltakymmenen jälkeen. Kun ei aamulla tarvinnut herätä tietyllä kellonlyömällä (ja kukonlaulun aikaan), niin mitä sitä nukkumaan väkisin ja liian aikaisin. Päiväkotielämän alettua oli pakko alkaa katsoa nukkumaanmenoaikaa kellosta. Tavoitteena on edelleen, että kahdeksalta syödään iltapalaa, ja varttia vaille yhdeksän ollaan sängyssä ja valmiina lukemaan iltasatu. Nukkumatin maahan olisi siten tarkoitus päästä lähtemään yhdeksän aikaan viimeistään. Hyvin harvoina iltoina tavoitteeseen päästään. Etenkin näin valoisaan aikaan tuntuu lähes mahdottomalta saada lapset peiteltyä ja suukoteltua unille yhdeksäksi. Lähes poikkeuksetta kuopus simahtaa vasta puoli kymmenen ja kymmenen välillä. Väkisinkin yrittää pitää silmiä auki. Esikoisella on tapana suhistella. Sitä näköjään tekee mitä vain, ettei vain nukahtaisi.

Olisi niin paljon helpompaa vain antaa vuorokausirytmin kulkea omia teitään kellosta välittämättä. Mutta kun aamulla herätys on viimeistään puoli kahdeksalta, tuo ideaali ei vain onnistu. Tai onnistuu tiettyyn pisteeseen saakka, mutta rasittavaksi se käy silloin, kun muksut aloittavat hermoja raastavan kitinän jo ennen kuin ovat silmänsä uuteen aamuun aukaisseet.

Minä en kaipaa imettäjää, mutta nukuttaja - vaikka vain osa-aikainen - kyllä saisi paikan.