Näin lapsiperheessä sitä tutustuu kaikenlaisiin turvavehkeisiin ja -välineisiin. Enkä nyt tarkoita vain kondomia ;) Lähinnä siis erilaisia juttuja, joilla on tarkoitus ehkäistä vakavia vahinkoja, kuten lastenistuimet autossa ja pyöräilykypärät. Porttia rappusiin emme ole täällä kotona tarvinneet, kun ei ole niitä rappusiakaan - ainakaan sisällä huoneistossa. Konttauskypärä on meille myös tuntematon kapine. Kun ei noilla ipanoilla ole vauvoina pysyneet edes pipot tai hatut päässä, niin ei tullut edes mieleenkään kokeilla konttauskypärää.

Tässä päivänä muutamana satuin näkemään mielenkiintoisen jutun tuolla tiellä. Henkilöautossa, joka ajoi ohi, oli etupenkillä naisen sylissä vauva turvakaukalossa. Tuon viritelmän turvallisuudesta en uskalla mitään sanoa. Vähän tosin suhtaudun skeptisesti. Samoin kuin siihen, että turvavyöt päällä istuvan aikuisen sylissä istuu lapsi. Paljonpa aikuisella on voimaa pitää lapsi paikoillaan, jos sattuu kolari tulemaan.

Lasten myötä tunnustan tulleeni tarkaksi muun muassa turvavyön käytön suhteen. Se on aina kiinni, jos autolla matkustetaan. Ja lapsilla on aina asianmukaiset istuimet käytössä, tai sitten kävelemme tai menemme julkisilla. Öh, tai ei ihan aina. Kerran olen tuosta joutunut tinkimään, ja se oli USA:n reissullamme, kun esikoinen oli 2,5v ja kuopus 6kk. New Yorkin keltaiset taksit kun eivät turvaistuimia tunne. Niinpä esikoinen oli takapenkillä turvavyössä, ja kuopus kantoliinassa sylissäni. Turvavyön kiinnitin kuopuksen ja minun välistä. Sillä kertaa ei matkustustavalle ollut vaihtoehtoja, kun lentokentälle piti päästä ja oli hieman kiire.

Toinen, mistä en nykyään tingi, on pyöräilykypärän käyttö. Lapsilla kypärä on aina päässä, kun pyöräilevät, potkulautailevat tai skeittaavat. Siitä ei yksinkertaisesti neuvotella. Itselleni hankin kypärän, kun esikoinen alkoi pyöräillä. Pokka ei antanut periksi pyöräillä ilman kypärää. Toisin sanoen en keksinyt mitään järkevää perustelua sille, että pääni muka kestäisi esikoisen päätä paremmin yllättävän lähikontaktin asfaltin tai muun kovan kanssa. Nykyään pyöräilen aina kypärä päässä, myös silloin, kun lapset eivät ole mukana. Vaikka koskaan en ole pyörällä pahasti kaatunutkaan (en edes lapsena - tai en ainakaan muista). Liukumäessä tosin kaaduin talvella niin, että äitini luuli pääni haljenneen ja ryntäsi soittamaan lääkärille. Onneksi se, mikä halkesi, oli jää liukumäen päällä :)

Itse olen lapsena ollut tavattoman altis onnettomuuksille. Olen mm. kaatunut syöttötuolin kanssa suoraan avonaisen kattilan päälle, ja takaraivoon tuli kaunis hymyn muotoinen haava. Niinpä, mitäs kiipesin selkänojaa pitkin, vaikka oli kielletty. Lisäksi onnistuin päiväkotiaikoina tekemään reiän päähäni noin aukileen kohdalle (ja olin n. viisivuotias). Se paikattiin laastarilla, vaikka verta tuli hurjasti. Muistan, että laastari oli tosi inhottava irroittaa tukasta *auts* Kuoppa päälaella tuntui melkoisen pitkään, vielä tokalla luokalla. Ai niin, ja keinussakin sattui ja tapahtui. Sanon vain, että seisaalteen keinuessa keinusta ei kannata yrittää hypätä pois. Minä hyppäsin ja sain yläetuhampaani (maitohampaat, onneksi) mustiksi. Meidän lapset eivät ole vielä kokeneet yhtä kovia. Vaikka lempipuuhaa onkin puihin kiipeily ja skeittilaudalla hurjastelu mahallaan syöksylaskutyyliin. Eivät ole edes saaneet polviaan auki, niin kuin minä lapsena. Joka kesä molemmat polvet jatkuvasti laastaroituna. Käsittämätöntä ryynäystä ilmeisesti. Ja kyllä olikin kiva sitten kulkea lyhyessä mekossa...

Mitäs muita turvavehkeitä niitä nyt onkaan (kondomin lisäksi, siis :) )? Tuossa varmaan ne tärkeimmät. Tai ainakin meidän perheessä tärkeimmät.