Huominen päivä onkin jännittävä: salliiko eduskunta hedelmöityshoidot muille kuin heteroperheille vai ei. Toivon, että sallii. Hedelmöityshoitojen kieltäminen muilta kuin mies-nais -pareilta vaikuttaa melkoiselta natsimeiningiltä. Arjalaisuutta parhaimmillaan. Niin, ja kuka takaa, että normaalin hedelmöittymisen jälkeen mies pysyy mukana kuvioissa? Siis että jos tarkoituksena on pitää ydinperhe kasassa lapsen syntymän jälkeen.

Mielenkiinnolla odotan myös tämän meidän perheen vauva-arjen kehittymistä. Pientä iltakitinää on jo ilmaantunut, ja tänään juuri muistelin esikoisen ajalta niitä melko rasittaviakin iltoja noin kuuden viikon kohdalla sekä keskimmäisen kahden viikon hulinoita. No, mieluummin iltakitinät kuin yölliset itkukohtaukset, jos saan valita :)

Mielenkiintoista on luvassa lisääkin: ensi viikolla (vko 42, 16.-22.10.) vietetään Suomessa Imetysviikkoa. Tämän vuoden teemana on "Suojele imetystä". Sitä kannattaakin suojella etenkin erinäisiltä urbaanilegendoilta, joita maailmassa piisaa. Samoin kuin asennevammaisuudelta, jonka ehkä selvin merkki on se, että vauvat laitetaan syömään vessassa. Yäk. Joko se olen minä tai sitten olen säästynyt pahimmalta, mutta koskaan ei kukaan ole pyytänyt minua siirtymään imettämään "lastenhoitohuoneeseen", joiksi hyvin usein sottaisia inva-vessoja kutsutaan. Olen myös säästynyt "kohta se maito kuitenkin loppuu" -pelottelulta, ja voinkin todeta, että minulta ei ole maito vielä kertaakaan loppunut :) Paitsi raskauden aikana, mutta se onkin sitten ihan hormonaalista ja tarkoituksenmukaistakin.