Marraskuu vetelee viimeisiään, ja lumet sulivat jo. Hauskaa. Vesisade joulun alla piristää valtavasti. Harmaus on ankeaa, eivätkä lapsetkaan viihdy pihalla omien sanojensa mukaan ("Äiti, pihalla on tosi tylsää"), vaikka pian sinne päästyään tuota ei kyllä uskoisi. Lumettomuudessa on se ikävä puoli, että vaatteet kuraantuvat. Siis lasten. Vaikka kuinka on ReimaTeciä, niin kuraantuvat ne silti. Eli kurahousut ovat jälleen käytössä. Niiden likaantuminen noin viisi sekuntia sen jälkeen, kun lapset ovat ulko-ovesta päässeet pihalle, ei ole niin ikävää.

Olin tykkänään unohtanut, miten mälsää (ihan totta, käyttääkö kukaan enää tuota sanaa??) talvessa on se, kun joku on koko ajan kipeänä. Mieletön tsäkä, että tällä hetkellä meidän huushollissamme ei ole yhtäkään kaksijalkaista, joka ei niiskuttaisi, yskisi, kähisisi tai muuten vain voisi hieman heikosti.

Kovin olin kuvitellut ääneni käheytymisen johtuvan siitä, että joudun usein turhankin kovaäänisesti opastamaan esikoista ja keskimmäistä. Äänihuulet ovat edelleen kyhmyttömiä: flunssa se on, mikä äänen käheyttää. Kuuma juotava on totisesti tehnyt kauppansa. Teen, kaakaon ja glogin voimalla saan edes jotain pihinää aikaiseksi. Yritä siinä sitten kuulostaa uskottavalta, just.

Esikoinen aloitti yskimisen tiistaina. Tänä iltana hän iltaruuan jälkeen ilmoitti menevänsä nukkumaan (!). Syy oli harvinaisen selvä: korkea kuume ja pääkipu. Näin. Maanantaina olisi luvassa se kitarisaleikkaus, joka siirtynee hamaan tulevaisuuteen. Juuri tätä varten se leikkaus oli tarkoitus tehdä, muun muassa. Kökkö tsägä.

Keskimmäisen nuha alkaa olla helpottamaan päin. Se ei tosin estä yskänkohtauksia eikä käheä-äänisyyttä. Mikään noista ei luonnollisesti menoa haittaa. Haittaisikin, edes vähän.

Vauvaa minun käy jo sääliksi. Toinen räkis menossa pienellä. Kovasti rohisee jossain syvällä, mutta mitään ei vain tule ulos. Rohina ei haittaa niin pitkään, kun hän saa olla pystyasennossa. Jälleen ylistän kantoliinaa :) Heti, kun vauvan kallistaa vaakatasoon (ts. nukkumaan muualle kuin liinaan), hän herää - väsyneenä - ja rohina on tosi kovaa. Tämä tietää mukavia öitä keinutuolissa... *haukotus* Ei ole kivaa, kun noin pieni on nuhainen. Onneksi syöminen onnistuu, joten siitä ei ole huolta.

Jos hyvä tuurini jatkuu, niin taudit helpottavat joskus keväällä - viimeistään. Tämä puoli talvesta ei totisesti ole lempparini.