Lunta, jäätä, liukasta, tuulta...

Kesä (kuuma, hiostava, raivostuttava, ihastuttava, aurinkoinen) on lopullisesti takana. Toisaalta kiva, että on vaihtelua, toisaalta tylsää, että jälleen paleltaa. Tänä aamuna sisälläkin oli vain 19,5 astetta lämmintä, ja kun on tottunut siihen, että lämpöä piisaa, piti patterit kääntää päälle. Historiallista. Sitä muuten väsyneenä palelee helpommin, tällainen empiirinen huomio on tullut tehtyä.

Aikoinaan Lontoossa asuessani ja opiskellessani skotlantilainen opiskelukaverini kysyi, sataako Suomessa talvella lunta. Kun olin kertonut vyötäröön asti ulottuvista kinoksista (etenkin aurauksen jälkeen), seuraava kysymys oli: "Käytetäänkö teillä lumiketjuja autojen renkaissa?" Ei käytetä. Kerroin talvirenkaista ja teiden aurauksesta.

Välillä tosin tuntuu, että lumiketjut voisivat olla paikallaan. On jotenkin käsittämätöntä, että sääolosuhteet tuntuvat joka ikinen talvi yllättävän autoilijat (ja muutkin ulkona kulkijat) kautta maan. Ihan kuin olisi pakko ajaa suurinta sallittua nopeutta, vaikka tie on kauttaaltaan sohjon/jään/lumen peitossa. Sitten ihmetellään, kun peltiä menee ruttuun tai ojan pohjaan tutustutaan autosta käsin. Ihmettelen myös, ovatko nykyajan junat ja niihin liittyvät vempaimet niin teknisiä hienouksia, etteivät lumipyryä kestä. Yllättäen meininki on kuin Brittein saarilla konsanaan: valtakunta pysähtyy, kun taivaalta leijuu lunta maahan.

Lapsia sää ei juurikaan haittaa. Sateella leikitään pihalla, tuli taivaalta sitten vettä, räntää, lunta tai rakeita. Lähinnä kyse on oikeasta pukeutumisesta. Kun on varusteet kunnossa, ulkoilukin maittaa. Mistä pääsenkin kertomaan, että tilaamani kalvopuku (ts. gore-tex -kalvoinen kevyttoppapuku) viipyy vielä matkallaan, ja että tiistaina menin ja ostin lahjarahoilla itselleni laadukkaat ja melko lämpöisetkin gore-tex -kengät. Jalkineiden puolesta minua ei pysäytä enää mikään: eteisen kaapista löytyvät niin huopikkaat kuin kumpparitkin ja muutama muu pari siltä väliltä. Tulisi vielä se kalvopuku.

Vaikka joku saattaisi ammattini perusteella päätellä, että olen jonkin sortin masokisti ;), myönnän, että kurjalla kelillä parasta tekemistä on viltin alle kääriytyminen, kuuman kaakaon ja herkkujen syöminen sekä töllön katsominen tai neulominen. Samalla voi välillä vilkuilla ikkunasta, kun lumi/räntä/sade hallitsee ulkona. No, pienten lasten äitinä tuosta rauhallisesta sisälläolosta voi vain haaveilla...