Mistä aloittaisin? Edellisen postauksen jälkeen tapahtui erinäisiä asioita, ja kovasti tekisi mieleni sanoa: "Mitäs minä sanoin!". Sitä en kuitenkaan tee.

Lauantai-ilta jatkui mukavana Pelasimme useamman erän Unoa. Sitten oli tarkoitus alkaa tehdä banaanirahkaa iltapalaksi, kun sattui: Kielloista huolimatta ("Älkää juosko sisällä!", "Kävelkää!", "Ulkona voi juosta, sisällä ei." "Nyt riittää tuo riehuminen!!") esikoinen ja keskimmäinen leikkivät kilpajuoksua pienessä asunnossamme. Leikki loppui siihen, kun keskimmäinen kaatua mäiskähti mahalleen ja löi päänsä johonkin (itse näytti lyöneensä päänsä ovenkarmiin). Tuloksena noin tuuman mittainen ja melko syvä haava keskellä otsaa. Rahkan tekeminen loppui alkuunsa, kun mies lähti vertavuotavan (laitettiin laastari) lapsen kanssa Peijaksen sairaalan päivystykseen. Noin tunnin kuluttua tulivat kotiin. Tikkejä ei ollut tarvittu, vaan "lääkärisetä" oli liimannut haavan umpeen. Epäilen syvästi, oppivatko lapset tuosta mitään... *huoh*

Eilen illalla - itse asiassa samaan aikaan, kun keskimmäinen oli paikattavana Peijaksessa - satuin tsekkaamaan telkkariohjelmat teksti-TV:stä. Pysähdyin, kun huomasin uutisen Juice Leskisen kuolemasta. Olen aina tykännyt Juicen biiseistä, vaikka olenkin hieman liian nuorta ikäluokkaa, kai. Viidestoista yö oli eka biisi, jonka opin soittamaan kitaralla :) Sen jälkeen tulivat tutuiksi mm. Syksyn sävel, Kaksoiselämää, Marilyn, Sika ja Juankoski Here I Come. Niitä en kaikkia tosin kitaralla soittanut, mutta lauloin mukana, kun niitä radiosta kuulin. Jossain vaiheessa menin ja ostin Juicen tuotannon (öh, pintaraapaisu vain) kokoelmalevyn, ja sitä olen satunnaisesti kuunnellut. Niinhän se on, että jokainen meistä kuolee aikanaan, ja muistot vain jäävät.

Tuossa kun äsken luin Hesaria, huomasin, että tänään tulee Teemalta Matthew Bournen "Pähkinänsärkijä". Satuinpa sen näkemään vuonna 1995 Sadler's Wells -teatterissa erään ystäväni kanssa. Istuimme piippuhyllyllä ja nauroimme niin, että meinasimme pudota penkeiltä. Erittäin hauska - ja toki paikoin myös erittäin taidokas - baletti :) Jos miesten esittämä "Joutsenlampi" on yhtään tuttu, niin kerrottakoon, että "Pähkinänsärkijä" oli ensin. Tyyliltään nuo baletit eivät välttämättä ole sellaisia, että niistä kaikki pitäisivät. No, eiväthän kaikki nyt voi mitenkään kaikesta pitää... En minäkään noita suoranaisesti ylistä, mutta niin kuin missä tahansa baletissa, noissa on paljon sekä hyvää että huonoa. Meillä ei ole Teemaa (kun ei ole digiboxiakaan), joten jää tänään Pähkinänsärkijä väliin. Joutsenlammen olen nähnyt sekä livenä että tallenteena, ja livenä se oli huomattavasti parempi. Ihmettelen suuresti niitä kuvausohjaajia, jotka tykkäävät kuvata vain tanssijoiden kasvoja tai jalkateriä. Kokonaisuus se on, mikä pitää näyttää! Huonosti kuvattua balettia on äärettömän turhauttava katsoa, mielestäni.

Olisikin mukavaa päästä pitkästä aikaa balettiin! Tai teatteriin. Tai elokuviin. Ehkä joskus taas...