Esikoinen on ollut kovin huolissaan. Huoli lisääntyy mitä lähemmäksi joulua mennään.

Sunnutaina oltiin anopilla perinteisillä joulunaluspäivällisellä.  Kun anopin miehen lapset perheineen päivällisen jälkeen lähtivät koteihinsa lahjakassit mukanaan, esikoinen tuli kuiskuttelemaan miehelle, että heidänkin on nyt etsittävä omat lahjakassinsa. "Kun täältä lähtee, saa lahjakassin", esikoinen ilmoitti. Pettymys oli melkoinen, kun selvisi, että me emme saisi minkäänlaista lahjakassia mukaamme. Esikoinen vakuutti olleensa kiltti - kun sitä häneltä kysyttiin - ja kaiken järjen mukaan hänenkin kuuluisi siis lahjoja saada.

Niin kuin on jo varmaan tullut selväksi, olen neulonut melkoisesti pukinkonttiin. Olen myös kysyttäessä kertonut, että neulon joululahjoja. Miehen kanssa olemme lasten kuullen myös keskustelleet, mitä voisimme antaa kenellekin sukulaiselle lahjaksi. Eilen ja tänään esikoinen on monta kertaa jo kysynyt, olenko tehnyt hänelle vielä lahjaa. En ole tehnyt. Vastaukseni saa viisivuotiaan alahuulen hieman väpättämään.

Lapsille on joululahjoja toki hankittu. Olen vain ollut ovela - ja yritän minimoida lahjojen tutkimista etukäteen - ja paketoinut ne jo sekä toimittanut vanhempieni luo, missä joulun tulemme viettämään. Yksi lahjakassi on vielä autotallissa "jemmassa". Se nostetaan autoon lauantaina, kun lähdemme joulunviettoon. Koska esikoinen ei ole nähnyt muita kuin muille meneviä paketteja, on hän nyt siinä uskossa, että hän ei saa yhtään joululahjaa. Voi reppana.

Olen tietoisesti ollut kertomatta satuja Joulupukista. En myöskään uhkaile tontuilla, jotka vahtivat lapsia ja kertovat Joulupukille, ovatko lapset tuhmia vai kilttejä. Näiden viiden vuoden aikana meillä ei ole kertaakaan käynyt Joulupukki, vaan lahjat on laitettu kuusen alle, josta ne on sitten jaettu saajilleen. Joulupukki on kuitenkin jollain tavalla tuttu. Jos ei muuten, niin muiden lasten puheista.

Nyt vaikuttaisi siltä, että minun on joko kerrottava totuus Joulupukista tai ylläpidettävä illuusiota partasuusta, joka tuo lahjat jouluna. Valitsin jälkimmäisen - tosin melko riisutun version sadusta. Tapahtui tänään: Esikoinen itkuisella äänellä ihmetteli, missä hänen joululahjansa ovat ja eikö hän saakaan yhtään lahjaa, vaikka on ollut niin kovin kiltti. Päätin kertoa puolet totuudesta, hieman väritetysti tosin. Kerroin, että tänään oli tullut postissa lappu, jossa kerrottiin, että meidän lasten lahjat ovat tontut jo toimittaneet mummolaan jouluaattoa odottamaan. Esikoiselta pääsi helpotuksen huokaus :)

Mitäpä sitä ei tekisi lapsen ilon vuoksi...