Perhevapaauudistuksen myötä keskusteluun on noussut isän oikeus lapseensa. Minullakin - yllätys yllätys - on asiasta mielipiteeni. Perhevapaauudistusta puolustetaan monesti sillä, että niin isät saavat olla lastensa kanssa kunnolla. Hesarissa ennen joulua yhdessä jutussa eräs haastateltu isä sanoi, että isillä pitää olla oikeus tutustua lapseensa kunnolla. Ja se ilmeisesti onnistuu parhaiten silloin, kun äiti on töissä :-P

Luonnollisesti kukin perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta minusta tuntuu vähän oudolta, jos isä ei pääse tutustumaan lapseensa muuten kuin silloin, kun äiti on töissä. Vähän samaa argumenttia käytetään myös silloin, kun vauva on imetetty: jos isä ei pääse vauvaa ruokkimaan, hän ei saa solmittua vauvaan kunnon tunnesidettä. Onko se todellakin niin myös vauvojen kanssa, että tie vauvan sydämeen kulkee vatsan kautta? Epäilen.

Luin erään tutkimuksen simpansseista. Siinä simpanssivauva sai kaksi "äitiä". Toinen oli lämmin ja pehmoinen, mutta siltä ei saanut maitoa, ja toinen kova ja kylmä, mutta se antoi maitoa. Muistaakseni tutkimus piti keskeyttää, kun simpanssivauva kiintyi tuohon lämpöiseen ja pehmoiseen "äitiin" niin paljon, ettei syönyt mitään. Luulisin, että sama toimii myös ihmisvauvojen kanssa: kun vauvan kanssa on ja pitää vauvaa sylissä, tunnesiteen muodostuminen on todennäköistä. Jos imetys on ainoa asia, mitä isä ei voi tehdä, ei se tarkoita sitä, etteikö isä voisi kuitenkin olla yksi merkittävä aikuinen vauvan elämässä. Vauvan kanssa oleminen on muutakin kuin imetystä. Toisaalta, jos isä on töissä suurimman osan valveillaoloajasta, tunnesiteen muodostaminen voi olla ylivoimaisen hankalaa. En kyllä sitten tiedä, ratkaiseeko isän kotiinjäänti tuon ongelman, vai voisiko senkin ratkaista esimerkiksi siten, että isäkin alkaisi noudattaa lakisääteistä 7,5 tunnin työaikaa... Ja hei, kun vauva ennemmin tai myöhemmin alkaa syödä (tai no, alkaa ja alkaa ;) ) kiinteitä ruokia, niin sehän olisi vallan mainio tilaisuus isille. Olen vain ollut ymmärtävinäni, että siinä vaiheessa vauvan ruokkiminen ei enää olekaan tunnesiteen kehittymisen suhteen yhtä merkittävää. Miksiköhän?

Oikeuksista kun puhutaan, yleensä osapuolia on aina enemmän kuin yksi. Vauvalla on oikeus parhaaseen ruokaan (äidinmaito), hoivaan sekä turvalliseen aikuiseen. Vanhemmilla on oikeus jakaa rakkautta esimerkiksi olemalla vauvan kanssa ja hoivaamalla tätä. Äidillä on oikeus olla kotona vauvaa hoitamassa, jos hän niin valitsee. Toki isälläkin on sama oikeus. Mutta ei se silti ole se ainoa tapa kiintyä vauvaan. Eihän?

Tänään luin Hesarista, että pk-seudun suurimpien päiväkotien johtajat olisivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta valmiit rajoittamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta niiden perheiden kohdalla, joissa vähintään yksi vanhempi on kotona. Seuraa paljastus: esikoinen ja keskimmäinen käyvät edelleen päiviksessä, vaikka minä olenkin vauvan kanssa kotona. Päivispäiviä mahtuu viikkoon 2-3, ja päiviksessä kerrallaan vietetty aika on 4-6 tuntia. Lapsilla on toki oikeus äitiin ja oikeus tutustua vauvaan, mutta heillä on mielestäni myös oikeus omiin ystäviinsä. Nyt kuulen jonkun mutisevan, että alle kolmevuotiaalle paras paikka on kotona. Entä viisivuotiaan? Esikoiselle kaverit ovat todella tärkeitä, eikä keskimmäinen yksinään kaveriksi aina riitä, vanhemmista puhumattakaan. Keskimmäinen taas haluaa mennä sinne, minne esikoinenkin. Jos päivähoidolle olisi jokin muu vaihtoehto, ehdottomasti se olisi meidän juttu. Tällä alueella ei vain ole juurikaan kerhoja, puistotätejä eikä muitakaan kotiäidin elämää helpottavia juttuja. Olisikin, niin ei tarvitsisi viedä päiväkotipaikkoja keneltäkään niitä kipeämmin tarvitsevilta.

Ennen kuin tuota subjektiivista oikeutta aletaan rajoittaa, tulisi miettiä korvaavia hoitomuotoja. Minusta ainakin. Minullakin on oikeus saada helpotusta arjen pyörittämiseen vaikka siten, että isommat lapset viettävät jokusen tunnin viikossa lapsiryhmässä, jossa saavat ikäistään seuraa - ja voivat myös olla erossa toisistaan. Tuona aikana minä voin hoitaa mielenterveyttäni keskittymällä vain vauvaan tai itseeni - sen verran toki, kun vauva antaa myöden. Olenko siis rikollinen tai huono äiti? Ja kyllä, ihan itse olen halunnut nämä kolme lasta :)